Tehtäväkuvaus Keravan kaupungin lasten ja nuorten palveluissa on haettavana kaksi vakituista alueellista tehtävää 1.8.2026 alkaen. Molemmissa tehtävissä toimitaan alueellisesti useissa päiväkodeissa ja esiopetusryhmissä päiväkodeissa ja kouluilla. Aluejako sovitaan yhdessä tehtävien alettua. Tule meille Keravalle työkaveriksi työskentelemään aktiivisesti kehittyvässä varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa. Keravalla kieli- ja kulttuuritietoisen opettajan (alueellinen) monipuolinen työnkuva muodostuu kieli- ja kulttuuritietoisen pedagogiikan ja toimintakulttuurin vahvistamisesta ja kehittämisestä. Kieli- ja kulttuuritietoisen opettajan tehtävänä on pedagoginen suunnittelu, arviointi ja ohjaus yhdessä kasvattajatiimin kanssa. Kieli- ja kulttuuritietoinen opettaja havainnoi, dokumentoi, arvioi ja kehittää kieli- ja kulttuuritietoista toimintaa päiväkodissa ja lasten suomen kielen oppimista mm. Kielipeda-työvälineen avulla ja oppimisympäristöjä kehittäen. Kieli- ja kulttuuritietoinen opettaja toimii kieli- ja kulttuuritietoisuuden asiantuntijana vastuualueensa päiväkodin johtajien sekä henkilöstön tukena. Hän vahvistaa varhaiskasvatuksen henkilöstön kieli- ja kulttuuritietoista osaamista lasten ja perheiden kanssa toimittaessa kouluttamalla, ohjaamalla ja mallintamalla kasvattajien kanssa rinnakkain toimien. Tätä tulet meille tekemään Haluatko olla tukemassa kaikkien keravalaisten lasten suomen kielen lukemaan ja kirjoittamaan oppimista sekä eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten kotoutumista? Pääset tässä tehtävässä toteuttamaan suomen kielen vahvistamisen mallia muiden kieli- ja kulttuuritietoisten opettajien, alueellisen varhaiskasvatuksen erityisopettajan, koordinoivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan, päiväkodin johtajien ja henkilöstön kanssa. Pääset tekemään moniammatillista yhteistyötä loistoporukkaan, jossa yhteistyö ja yhdessä tekeminen ovat toiminnan keskiössä. Koulutukseltasi toivomme sinun olevan varhaiskasvatuksen opettaja. Tehtävään kuuluu tukea ja innostaa henkilöstöä monipuolisen ja laadukkaan kielitietoisen pedagogiikan toteuttamisessa ja suomen kielen opettamisessa sekä varmistaa kaikkien keravalaisten lasten suomen kielen oppiminen. Keravalla toimintaa kanssasi kehittävät ja pedagogisena tukenasi toimivat päiväkodinjohtajan lisäksi alueelliset varhaiskasvatuksen erityisopettajat, kieli- ja kulttuuriopettajat, perheohjaajat sekä iso joukko varhaiskasvatuksen sosionomeja, lastenhoitajia sekä ryhmäavustajia. Meille erityisen tärkeäitä asioita ovat hyvinvointi, osallisuus ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri. Toiminnassamme painottuvat kielitietoisuuden ja lasten tunnetaitojen vahvistaminen, liikuntapedagogiikka, sensitiivisyys sekä lasten ja huoltajien osallisuus. Meillä on toimivat työkalut varhaiskasvatuksen laadun arviointiin ja kehittämiseen. Me Keravalla kehitämme oppimisympäristöjämme aktiivisesti ja meille lähiluonto on Keravalla kiinteä osa varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen oppimisympäristöä. Keravan varhaiskasvatuksessa hyödynnetään pedagogisessa toiminnassa digitaalisia oppimisvälineitä (mm. älypuhelimet, tabletit, älytaulut) sekä tehdään pedagogista dokumentointia lapsen digitaalisen portfolion avulla. Keravalla varhaiskasvatuksen perusrakenteet ovat kunnossa. Päiväkotiyksiköt ovat sopivan kokoisia, henkilöstöresurssit ovat hyvät ja sijaisjärjestelyt toimivat. Toiminnassamme näkyvät Keravan kaupungin arvot; inhimillisyys, osallisuus ja rohkeus. Keravan kaupunkistrategiassa huomioidaan lapset ja nuoret. Päiväkodin johtaja on läsnä arjessa, jonka myötä henkilöstön on helppo tulla kuulluksi. Meillä iloitaan onnistumisista yhdessä ja autetaan toinen toisiamme. Keravalla on vankka historia osallistavaan, keskustelevaan ja kehittävään toimintakulttuuriin. Meillä on lupa kokeilla, yrittää ja erehtyä sekä heittäytyä rohkeasti uuteen. Kelpoisuusvaatimukset täyttävälle päiväkodissa työskentelevälle varhaiskasvatuksen opettajan, varhaiskasvatuksen erityisopettajan, apulaisjohtajan tai päiväkodin johtajan tehtävässä toimivalle viranhaltijalle/työntekijälle maksetaan varsinaiseen palkkaan kuuluvaa kelpoisuuslisää. Kelpoisuuslisää maksetaan kokoaikaisessa työssä (osa-aikatyössä lisä on samassa suhteessa alempi) - varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimukset täyttävästä tutkinnosta 15,38 €/kk, ja - kasvatustieteiden maisterin tutkinnosta 38,83 €/kk Keravalla arvostetaan henkilöstöä ja etuina henkilöstöllä on mm. TSA-lisät hyvin tehdystä työstä (Ovtes max. 215€/kk). Näin onnistut tehtävässä Odotamme sinulta hyviä vuorovaikutustaitoja sekä sensitiivisyyttä. Arvostamme pedagogista osaamista, innovatiivisuutta ja positiivista työotetta. Tarjoamme sinulle mahdollisuutta hyödyntää erityistaitojasi ja kasvattaa osaamistasi Keravan monipuolisten ammatillisten lisäkoulutusten avulla. Me Keravalla suhtaudumme henkilöstön kouluttautumiseen myönteisesti ja tuemme opiskelua. Keravalla sinua työkaveriksi odottaa innokas ja energinen ammattilaisten joukko. Kerava on pieni suuri kaupunki, jossa toimintaympäristö on sopivan kokoinen ja yhteistyö tiivistä. Kaupunki tarjoaa hyvät puitteet kasvatukselle ja opetukselle sekä niiden kehittämiselle. Haastattelut pidetään viikoilla 10-12. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) 6. luvun mukaisesti. Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan kelpoisilla varhaiskasvatuksen kieli- ja kulttuuritietoisilla opettajilla (C1 3385,28€/kk + mahd. lisät). Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa huomioimme myös alan opiskelijat ja muut vailla muodollista kelpoisuutta olevat hakijat. Tällöin tehtävä voidaan täyttää enintään vuoden mittaisella määräaikaisuudella. Tehtävään valitun on ennen sen vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Henkilöille, jotka valitaan työskentelemään alle kouluikäisten lasten hoitotehtävissä, tehdään tuberkuloosiselvitys (Tartuntatautilaki § 55)