Haemme perusopetuksen päätoimista tuntiopettajaa (historia ja yhteiskuntaoppi) Kaarisillan yhtenäiskouluun. Virka täytetään 1.8.2026 alkaen toistaiseksi voimassa olevana. Kaarisillan yhtenäiskoulu on 1.-9. luokkien peruskoulu, jossa opiskelee noin 450 oppilasta yli 20 eri kieli- ja kulttuuritaustasta. Koulussa työskentelee noin 60 ammattilaista - opettajia, ohjaajia ja oppilashuollon asiantuntijoita, jotka muodostavat moniammatillisen ja toisiaan tukevan työyhteisön. Koulumme on yhteisöllinen oppimisympäristö, jossa arvostetaan jokaisen oppilaan ainutlaatuisuutta ja osallisuutta. Oppilaat osallistuvat aktiivisesti koulun toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen yhdessä henkilökunnan kanssa. Vuonna 2017 valmistunut koulurakennus tarjoaa modernit ja muunneltavat tilat, jotka tukevat monipuolista ja oppilaslähtöistä opetusta. Koulumme sijaitsee keskustan lähellä, luonnonläheisellä paikalla aivan Kirjurinluodon vieressä, mikä mahdollistaa ulkona oppimisen ja liikunnallisen pedagogiikan hyödyntämisen arjessa. Kaarisillan yhtenäiskoulussa panostetaan pedagogiseen kehittämiseen, tunne- ja vuorovaikutustaitoihin sekä inklusiiviseen toimintakulttuuriin, jossa jokainen oppilas saa tarvitsemansa tuen. Etsimme joukkoomme kasvun ja osallisuuden mahdollistajia - opetusalan ammattilaisia, jotka haluavat olla mukana rakentamassa turvallista, kannustavaa ja tulevaisuuteen suuntaavaa koulua. Arvostamme: -Valmiutta suunnitella ja toteuttaa oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyjä ja antaa ryhmäkohtaista tukea. -Joustavaa työotetta -Hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja -Kykyä kehittää koulun toimintakulttuuria opetussuunnitelman mukaisesti -Monipuolista pedagogista osaamista ja uudistumiskykyä -Hyviä ryhmänhallintataitoja ja valmiutta ohjata oppilaita Kelpoisuusvaatimuksena on asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 1998/986.Liitä hakemukseen alkuperäiset tutkintotodistusjäljennökset. Virkahaastattelut pidetään 24.3.2026. Haastattelut pidetään lähihaastatteluna. Ovtesin mukaisen tehtäväkohtaisen palkan lisäksi maksamme kaikille päätoimisille opettajille Pori-lisää 82,56 €. Osa-aikaisille maksamme lisää osa-aikaisuusprosentin mukaisesti. Me Porin kaupungilla huolehdimme henkilöstömme kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista tarjoamalla muun muassa kattavat työterveyshuollon palvelut, liikunta- ja kulttuuriedun sekä erilaisia lajikokeiluja. Työyhteisömme jäsenillä on myös monipuoliset mahdollisuudet kehittää omaa osaamistaan. Täytä hakemus Hae työpaikkaa -kohdasta. Lisää tutkintotodistuksesi sähköisen hakemuksen liitteeksi. Työtodistuksia tai itse tehtyä ansioluetteloa ei tarvitse liittää. Jos mahdollisuutta sähköisen hakemuksen tekemiseen ei ole, voit lähettää paperisen hakemuksen ja ansioluettelon osoitteella: Porin kaupunki, HR-yksikkö, PL 47 (Valtakatu 15), 28100 Pori. Sähköiseen hakuun liittyviä ohjeita: p. 044 701 9989 ja p. 044 701 4680 tai. Virkaan valitun tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista lukien. Virkaan valittu hankkii todistuksen (terveydenhoitajan tai lääkärin T-todistus) terveydentilastaan omakustanteisesti valitsemaltaan terveyspalveluiden tuottajalta. Esittämisvelvollisuus ei koske niitä tilanteita, joissa jo ennestään Porin kaupungin palveluksessa oleva henkilö siirtyy saman luonteiseen uuteen tehtävään, ja henkilö on palvelukseen tullessaan esittänyt hyväksyttävän todistuksen/lausunnon. Tehtävässä noudatetaan 6kk:n koeaikaa. Tutustu Kaarisillan yhtenäiskouluun: https://peda.net/pori/perusopetus/koulujen-kotisivut/yhten%C3%A4iskoulut/kaarisillanyhten%C3%A4iskoulu Käy tutustumassa myös opettajan työhön Porin kaupungilla https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/porin-kaupunki/kasvatusala/