Haemme nyt osa-aikaista opettajaa tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen (TUVA) koulutuksiin Tehtäviisi kuuluu opetus, ohjaus ja arviointitehtävät sekä yksilöllisten opintopolkujen laatiminen Turun AKK:n TUVA-koulutuksissa. Opetustyön lisäksi toimit asiakasrajapinnassa vahvistaen yhteistyöverkostoamme alan työelämässä. Olet osa Turun AKK:n Palvelut-tiimiä, jossa työtä tehdään joustavasti yhdessä jokaisen vahvuuksia hyödyntäen. Tehtävään valittavalta edellytetään ammatillisen opettajan pedagoginen pätevyys (vähintään 60 op/35 ov), soveltuva korkeakoulututkinto sekä vähintään kolmen vuoden työkokemus tutkintoa vastaavalta alalta. Valmentavassa koulutuksessa korostuvat ohjauksellinen ote, opiskelutaitojen kehittäminen ja yksilöllinen tuki. Opettaja voi olla myös aineenopettaja tai opinto-ohjaaja, jolla on pedagoginen pätevyys TUVA-koulutuksen tavoitteiden mukaisesti. Lisäksi toivomme sinulta: - oma-aloitteista ja innokasta työskentelyotetta, - vahvoja vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaitoja, - kykyä organisoida omaa työtä ja hallita laajoja kokonaisuuksia sekä - halua kehittyä ja kehittää omaa työtä. Tarjoamme sinulle monipuolisen tehtävän sekä osaavan asiantuntijayhteisön tuen aikuiskoulutuksen parissa. Osaava, hyvinvoiva ja työstään innostuva henkilöstö on tärkein voimavaramme. Huolehdimme henkilöstömme ammattitaidosta ja hyvinvoinnista panostamalla osaamisen kehittämiseen sekä tarjoamalla mm. laajan työterveyshuollon, vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen, Epassin joustavaa hyvinvointisaldoa sekä virkistystoimintaa. Teemme töitä monipaikkaisesti etänä sekä moderneissa toimitiloissamme Artukaisissa. Työsuhde on osa-aikainen 80 % opettajan normaalista työajasta. Palkka määräytyy voimassa olevan työehtosopimuksen, henkilökohtaisen osaamisen ja kokemuksen perusteella. Noudatamme Ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten työehtosopimusta. Mikäli koet olevasi etsimämme ammattilainen, lähetä hakemuksesi ja CV:si 8.2. mennessä. Edistämme rekrytointiprosessia jo hakuajan aikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa koulutuspäällikkö Terhi Rummukainen, 040 015 6601,