Lauritsalan kirjastossa kaikkien työntekijöiden arkeen kuuluu monipuolisesti päivittäistä asiakaspalvelua sekä kokoelmatyötä, logistiikkaa ja järjestelytehtäviä. Erikoiskirjastovirkailijan tehtävään sisältyy lisäksi alle kouluikäisille ja heidän perheilleen suunnattujen palvelujen tuottaminen ja organisointi yhdessä kaupunginkirjaston lanutiimin kanssa. Erikoiskirjastovirkailijana rakennat aktiivista yhteistyötä varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kanssa sekä edistät yhtenäisiä toimintatapoja koko kirjaston tasolla. Erikoiskirjastovirkailijan työajasta noin puolet kuluu Lauritsalan tiimin yhteisissä tehtävissä ja puolet erityistehtävässä. Työ on kaksivuorotyötä ja sisältää viikonloppuvuoroja pääkirjastossa. Tehtävän hoitoa helpottaa mahdollisuus oman auton käyttöön. Lauritsala on perinteikäs kaupunginosa, jonka asukkaat arvostavat kirjastoaan. Lauritsalan kirjasto toimii suojellussa rakennuksessa n. viiden kilometrin päässä keskustasta. Lauritsalan ja Pontuksen kirjastojen yhteisessä tiimissä työskentelee lisäksesi vastaava kirjastonhoitaja sekä kolme kirjastovirkailijaa. Esihenkilönäsi toimiva palvelupäällikkö vastaa lähikirjastopalveluista sekä lasten ja nuorten kirjastotyöstä koko kirjaston tasolla. Tarjoamme sinulle merkityksellisen työn sekä tiiviin ja kannustavan työyhteisön, johon on helppo liittyä. Lappeenranta arvostaa työntekijöitään sekä asukkaitaan: työnteon, asumisen sekä viihtymisen edellytykset ovat kunnossa. Olethan rohkeasti kehittämiseen tarttuva ammattilainen. Toivomme sinulta positiivista työotetta, taitoa kaikenlaisten asiakkaiden kohtaamiseen sekä uskallusta työskennellä myös yksin. Tehtävässä tarvitaan pedagogista osaamista ja arvostamme aiempaa kokemusta lasten kanssa työskentelystä. Tehtävään valittavalta edellytämme kirjastoalan ammatillista perustutkintoa, ammattitutkintoa tai soveltuvaa korkeakoulututkintoa, johon sisältyvät tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot. Valinnassa noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Tehtävään valitun on ennen työsopimuksen allekirjoittamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan.