Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselle haetaan palomiehiä, virkojen ensisijainen sijoituspaikka on Jalasjärven paloasema. Jalasjärven paloaseman henkilöstö työskentelee HYVTES liite 7 alaliite 5:n mukaiseen kokeilumääräykseen perustuvassa ja paikallisesti sovitussa työajassa. Työvuorot ovat 24 h:n ja 12 h:n pituisia. Työvuorot kiertävät 6 viikon jaksoissa siten, että 24 h:n ja 12 h:n vuoroja on kumpiakin 7 kpl jaksossa. Palomiehen ensisijaisiin työtehtäviin kuuluu osallistua pelastustoiminnan miehistötehtäviin. Lisäksi palomies osallistuu tarvittaessa pelastustoimen onnettomuuksien ennaltaehkäisyn työtehtäviin ja suorittaa kaluston huolto- ja tarkastustehtäviä. Palomiehen tehtäviin kuuluu myös sopimuspalokunnan henkilöstön kouluttaminen ja muut esimiehen erikseen määräämät tehtävät. Palomiehen viran hoitaminen edellyttää vähintään SM:n ohje pelastustoimen sukellus- ja pintapelastustoimintaan (2023:28) mukaista iästä ja viiteryhmästä riippumatonta FireFit-indeksiä 3,0 ja aerobisen kestävyyden indeksiä 3,0 sekä edellytyksiä toimia pelastustoimen vaativissa tehtävissä (savusukellus, kemikaalisukellus, pintapelastus ja PVAT-perusosaaminen). Palomieheltä edellytetään myös BC -luokan ajokorttia. Kelpoisuusehtona on valtioneuvoston asetuksen pelastustoimesta (407/2011 6 §, kohta 1) mukainen miehistön kelpoisuus. Tehtävään valittavan on annettava suostumus suppeamuotoisen turvallisuusselvityksen hakemiseen turvallisuusselvityslain (726/2014) mukaisesti ja esteetön vastaus on palvelussuhteen edellytys. Virkavalinta on ehdollinen, kunnes vaaditut ehdot täyttyvät: vaadittu tutkintotodistus esitetty, BC-luokan ajokortti esitetty, hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilasta esitetty, kelpoisuusvaatimuksena olevat toimintakyvyn testitulokset esitetty, huumausainetestiin on annettu suostumus ja työnantaja on saanut suppean turvallisuuselvityksen esteettömän vastauksen. Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät käytössä olevan työehtosopimuksen mukaisesti. Palvelussuhteen täytössä noudatetaan koeaikaa. HYVAEP on savuton työpaikka. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue