Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa hakee puheterapeuttia toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen terapiapalveluihin Mikkeliin alkaen 16.2.2026 tai sopimuksen mukaan. Puheterapeutti arvioi ja kuntouttaa puheen, kielen, vuorovaikutuksen, äänen ja syömisen häiriöitä omaavia asiakkaita etänä, polikliinisesti, osastoilla tai asiakkaan omassa toimintaympäristössä. Puheterapia toteutetaan yhteistyössä asiakkaan, perheen, omaisten, lähiympäristön ja osaston henkilökunnan kanssa. Kommunikoinnin apuvälineiden tarvetta voidaan pohtia yhdessä kommunikaatio-ohjaajan kanssa. Osastotyöskentelyssä henkilökunnan ohjaaminen ja kouluttaminen kuuluu työhön. Perustehtävänäsi on arvioida aikuisen vuorovaikutus- ja kommunikointikykyä, nielemistä sekä puheterapian tarvetta erilaisissa toimintaympäristöissä, ohjata omaisia ja henkilökuntaa sekä osallistua moniammatilliseen toimintaan. Asiakkaita ohjautuu aikuisneurologian, KNK-sairauksien ja myös apuvälineasioiden tulosyillä. Tyypillisimpiä ovat asiakkaat, joilla on taustallaan aivoverenkiertohäiriö, etenevä neurologinen sairaus tai äänen ongelma. Työtehtävät sisältävät sekä perusterveydenhuollon sekä erikoissairaanhoidon arviointi- ja kuntoutustöitä. Työtehtävien jaossa kollegojen kesken voidaan huomioida mielenkiinnonkohteita ja osaamista. Työn voi toteuttaa osittain etäpuheterapiana. Myös osa-aikainen työ on mahdollista. Työsi on itsenäistä, mutta tukenasi on vahva kuntoutuksen moniammatillinen tiimi. Eloisan puheterapeuttien keskuudessa kollegiaalinen henki on hyvää ja kannustavaa. Lämpimästi tervetuloa pieneen, toisiamme tukevaan ja motivoituneeseen tiimiin. Toimimme opetussairaalana, olemme saaneet tunnustusta opiskelijaystävällisyydestä. Eloisa tarjoaa työntekijöilleen kattavat henkilöstöedut, kuten 200 euron arvoisen edun käytettäväksi liikuntaan, kulttuuriin tai hyvinvointipalveluihin. Haluamme, että viihdyt ja voit meillä hyvin. Kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen laillistetun puheterapeutin tutkinto. Lisäksi edellytetään tehtävän hoitamisen kannalta riittävää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Aiempi kokemus puheterapeutin tehtävästä katsotaan eduksi. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista terveydentilan selvitystä hengityselinten tuberkuloosista. Palvelussuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Hakemuksen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Hakemus tulee jättää Kuntarekry-järjestelmän kautta.