Johtajana toimit päivittäin sekä päiväkodin arjessa lasten kanssa, että vastaat yksikön talous- ja henkilöstöhallinnosta. Katsomme eduksi kokemuksen pedagogisesta ja hallinnollisesta johtamisesta. Huomioimme rekrytoinnissa myös hakijat, joilla on varhaiskasvatuksen opettajan pätevyys ja riittävästi johtajakokemusta. Toimit ryhmässä myös varhaiskasvatuksen opettajana ja tehtäviisi sisältyy lasten kasvun, kehityksen ja oppimisen tukeminen, varhaiskasvatussuunnitelman mukaisen toiminnan suunnittelu ja toteutus sekä turvallisen ja innostavan ympäristön luominen. Teemme myös tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa lasten kasvun ja kehityksen tukemiseksi. Marjalaxin päiväkoti on pieni päiväkoti Olarissa, joka toimii Espoon ostopalvelupäiväkotina. Olemme vanhemmista koostuvan kannatusyhdistyksen ylläpitämä. Päiväkodissa on 18 kokopäivähoitopaikkaa 1-5-vuotiaille lapsille, kolme kasvattajaa sekä oma keittäjä. Lapsiryhmämme koostuu pääosin alle 3-vuotiaista lapsista ja tällä hetkellä päiväkodissamme on 13 lasta. Arjessamme ovat vahvasti läsnä toistuvat ja selkeät rutiinit, jotka luovat lapsille turvaa ja ennakoitavuutta sekä rauhallisen perustan oppimiselle ja kasvulle. Ajattelemme, että arjen pienetkin hetket ovat merkityksellisiä kohtaamisen ja oppimisen kannalta. Painotamme arjen pedagogiikkaa ja toimintaa pienissä ryhmissä. Olemme avoinna klo 8-17 ja päiväkoti on suljettuna viisi viikkoa kesällä sekä joulun välipäivinä, jolloin myös henkilökunta lomailee.