Lähihoitajana vastaat monipuolisesta ja vastuullisesta hoitotyöstä. Työskentelet kuntouttavalla työotteella tukien asiakkaiden toimintakykyä ja huolehdit perushoidosta hyvän hoitotyön periaatteiden mukaisesti. Tehtäviin kuuluu lääkehoidon toteutus, asiakkaiden voinnin seuranta ja kirjaaminen. Työssä korostuvat hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot sekä kuntoutumista edistävän hoitotyön osaaminen. Toimit moniammatillisen tiimin jäsenenä, ja työ on kolmivuorotyötä. Eduksi katsomme RAI arviointijärjestelmän ja kinestetiikan tuntemusta, sekä kiinnostuneisuutta kehittyä kyseisillä osa-alueilla. Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja. Lähihoitajan toimen kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen (564/1994) mukainen pätevyys tai vastaava aikaisempi pätevyys. Haastatteluun kutsuttavalta tarkistamme alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset. Työnhakijan tulee olla rekisteröityneenä Valviran ylläpitämään (Terhikki ja /tai Suosikki) rekisteriin. Lisäksi edellytämme voimassa olevaa lääkehoidon osaamista tai sen suorittamista kolmen (3) kuukauden kuluessa työsuhteen alkamisesta. Toimeen valitun henkilön on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain (741/2023) mukainen rikosrekisteriote. Lähetämme henkilökohtaisen kutsun haastatteluun valituille hakijoille. Haastattelut pidetään 22.1.2026. Noudatamme työsuhteissa enintään 6 kk koeaikaa. Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa.