Tuusula – tekemisen taidetta! Taloushallinnon työharjoittelija – tule mukaan kehittämään kunnan talouspalveluja! Hei sinä ammattikorkeakoulu- tai yliopisto-opiskelija! Kiinnostaako sinua julkisen sektorin taloushallinto ja sen kehittäminen? Haluaisitko päästä työskentelemään osto- ja myyntilaskujen sekä kirjanpidon parissa, mutta myös osallistumaan laajemmin kunnan talouden suunnitteluun ja raportointiin? Haemme kahta taloushallinnon työharjoittelijaa talouden ohjaus -palvelualueelle alkuvuodelle 2026. Harjoittelu voi jatkua osa-aikaisena vuoden loppuun asti – sovitaan yhdessä, mikä sinulle sopii. Harjoittelijana osallistut esimerkiksi: - osto- ja myyntilaskujen käsittelyyn sekä asiakaspalveluun - kirjanpidon käytännön tehtäviin ja avustaviin selvitystöihin - talouspalveluiden projekteihin sekä prosessien kehittämiseen - talouspäälliköiden tukena talouden suunnittelun, seurannan, raportoinnin ja analysoinnin tehtävissä - talousarvion ja tilinpäätöksen laadintaan Toivomme, että: - olet opintojesi loppuvaiheessa oleva korkeakouluopiskelija (esimerkiksi tradenomi, KTM tai muu soveltuva koulutus) - sinulla on aiempaa kokemusta taloushallinnon tehtävistä, kuten esimerkiksi osto- ja myyntilaskujen käsittelystä - osaat käyttää sujuvasti Exceliä - olet kiinnostunut kunnallishallinnon talousprosesseista ja valmis oppimaan uutta - olet oma-aloitteinen, yhteistyökykyinen ja täsmällinen - olet kiinnostunut kunnallishallinnon talousprosesseista ja valmis oppimaan uutta - olet oma-aloitteinen, yhteistyökykyinen ja täsmällinen Tarjoamme sinulle: - laaja-alaisen ja käytännönläheisen katsauksen kunnan taloushallintoon - asiantuntevan työyhteisön ja perehdytyksen tehtäviisi - mahdollisuuden osallistua kehittämistehtäviin ja prosessien uudistamiseen - palkallisen harjoittelun. Palkka on KVETS:n mukainen vähimmäispalkka 1 891,63 euroa kuukaudessa Lisätietoja antaa talouspäällikkö Sonja Sammalniemi 040 314 3061. Kiinnostuitko? Lue lisää Tuusulan kunnasta työnantajana ja hae harjoittelupaikkaa viimeistään 18.1.2026 osoitteessa www.tuusula.fi/tyopaikat. Löydät harjoittelupaikan ja sähköisen hakulomakkeen myös suoraan työpaikkalistaltamme [Avoimet työpaikat - tuusula.rekrytointi.com](https://tuusula.rekrytointi.com/paikat/?o=A_LOJ&list=3). Liitä hakemukseesi ansioluettelo. Lisätietoa Tuusulasta kotisivuillamme [www.tuusula.fi](http://www.tuusula.fi/)