Jyväskylän kaupungin varhaiskasvatuspalveluihin kuuluvat varhaiskasvatusta ja esiopetusta antavat päiväkodit ja perhepäivähoitajat sekä kerhot ja perhepuistot. Lasten ja perheiden kaupunkina meille rakentuu jatkuvasti uusia päiväkoteja ja päiväkotikouluja. Kehitämme palvelua ja pedagogiikkaa vastaamaan lasten ja perheiden tarpeita sekä uusia opetussuunnitelmia ja yhteiskunnallisia muutoksia. Meille lasten ja perheiden osallisuus on tärkeä asia. Jyväskylän laajan koulutustarjonnan ansiosta meillä on osaava ja pätevä henkilökunta. Nyt haemme VARHAISKASVATUKSEN ERITYISOPETTAJAA Puuppolan päiväkotiin sijaisuuteen ajalle 19.1.-31.12.2026. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja työskentelee toimintayksikkönsä varhaiskasvatuksen ja erityispedagogiikan asiantuntijana esihenkilöalueella päiväkodeissa, perhepäivähoidossa ja kerhotoiminnassa. Hän arvioi, suunnittelee ja kehittää pedagogisia toimintatapoja lasten yksilöllisten kehitystarpeiden ja ajantasaisen pedagogisen tiedon mukaisesti sekä työskentelee yhdessä alueen työtiimien ja vanhempien kanssa. Tehtävänä on myös konsultoida toimintayksikön työntekijöitä yleisen, tehostetun ja erityisen tuen toimintatapojen vahvistumiseksi. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja osallistuu koko työyhteisön ammattitaidon ja varhaiskasvatuksen kehittämiseen ja työssä painottuu yhteistyö päiväkodin johtajan kanssa. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja koordinoi monialaista yhteistyötä esimiesalueella ja työskentelee alueen monialaisen tiimin sekä nivelvaiheen toimijoiden kanssa. Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtäviin on varhaiskasvatuslain 540/2018 30§:n mukainen kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään, jonka lisäksi on suoritettu erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot (joista säädetään valtioneuvoston asetuksella) tai kasvatustieteen maisterin tutkinto, jonka pääaineena on erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus). Lisäksi kelpoisuusehdot täyttävät varhaiskasvatuslain 540/2018 henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen mukaiset hakijat. Lisäksi hakijalta odotetaan hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kiinnostusta lapsilähtöisten toimintatapojen, tulevaisuuden varhaiskasvatuksen ja jaetun johtajuuden kehittämiseen. Arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (OVTES). Hakemuksia käydään läpi ja haastatteluja toteutetaan jo hakuajalla. Tehtävä alkaa 19.1.2026 tai sopimuksen mukaan. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisterin ote, joka ei saa olla 6 kk vanhempi. Lisätietoja tehtävästä antaa (5.1.2026 alkaen): kasvun ja oppimisen tuen asiantuntija Minna Laiho puh. 0503436368 ja pedagoginen asiantuntija Marja Koljonen puh. 0503419083. Sähköpostitse:. Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka. Jyväskylän kaupungin varhaiskasvatuspalvelut Jyväskylän kaupungissa on avoin ja keskusteleva työkulttuuri. Meitä on 5000 työntekijää. Peruspilareitamme ovat yhteistyökyky ja rohkeus sekä sivistys ja suvaitsevaisuus. Haluamme olla jatkuvassa liikkeessä, jalat vahvasti maassa ja katse rohkeasti maailmalla. Jyväskylä on älyn ja sydämen sivistyksen keskus. Toimimme tavoitteellisesti ja tartumme asioihin - hyväntuulisesti ja innostavasti. Jyväskylä on strategiansa mukaisesti kasvava ja kansainvälinen sivistyskaupunki. Jyväskylässä jokaisella on mahdollisuus oppia ja kehittyä kaikissa elämänvaiheissa. Varhaiskasvatus haluaa olla innovatiivinen edelläkävijä sekä varhaiskasvatuksen sisällön että palvelujen tuottamisen kehittämisessä vastaten lasten ja perheiden tarpeisiin sekä yhteiskunnallisiin muutoksiin. Jyväskylä tarjoaa mielenkiintoisia ympäristöjä kasvatus- ja koulutusalan kehittämistyölle ja tutkimukselle. Jyväskylän laajan koulutustarjonnan ansiosta meillä on osaava ja pätevä henkilökunta. Puhelin: 050 341 9083 Sähköposti: