Special educational needs teacher

Perusopetuksen erityisopettaja, 1161, Kilpisen yhtenäiskoulu

Jyväskylän Kaupunki
Finland, 40100
Full-time
Direct hire
Date: 9/1/2026
Contact Employer

Tule meille työkaveriksi perusopetukseen! Suomen vanhin suomenkielinen opettajankoulutuslaitos, yliopiston muut tieteenalat sekä muut oppilaitokset kouluttavat opetusalan ammattilaisia, joista monet ovat jääneet ja vielä useammat haluaisivat jäädä Jyväskylään töihin. Voi hyvällä syyllä sanoa, että meillä Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa koulujen henkilökunta on maan huippua. Meille erityisen tärkeitä asioita opetustyössä ovat hyvinvointi, osallisuus ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri sekä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen oppimisessa. Nyt haemme PERUSOPETUKSEN ERITYISOPETTAJAA (1161) toistaiseksi voimassa olevaan virkaan 1.9.2026 alkaen. Viran sijoituspaikka virkasuhteen alkaessa on Kilpisen yhtenäiskoulu. Kilpisen yhtenäiskoulu on reilun 700 oppilaan ja 80 henkilökunnan jäsenen koulu, joka sijaitsee Kukkumäessä, keskussairaalan ja Hipposhallin läheisyydessä. Koulu on 1–6 luokkien osalta 1-sarjainen ja 7–9 luokkien osalta 6–8 sarjainen. Koulussa on kaksi erikoisluokkaa, musiikki- ja urheiluluokat, 7., 8. ja 9. luokka-asteella. Koulun toimintakulttuurissa arvostetaan erityisesti yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Opettajien välinen yhteissuunnittelu sekä samanaikaisopettajuus ohjaavat oppilaiden kasvun ja kehityksen tukemista. Kelpoisuusvaatimuksena virkaan on opetushenkilöstön kelpoisuuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen erityisopettajan kelpoisuus. Hakijan tulee liittää hakemukselle kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset. Tehtäviisi kuuluu laaja-alaisen erityisopettajan tehtävät ala- ja yläkoulussa. Virka edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Edellytämme monipuolista näkemystä ryhmäkohtaisen tuen toteuttamisesta yhdessä luokan- tai aineenopettajan kanssa. Eduksi katsomme kokemuksen yläkoulussa opettamisesta ja yhteistyöstä oppilaiden verkostoissa toimivien tahojen kanssa. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (OVTES). Tehtäväkohtainen palkka alk. 3077,40 – 3340,88 €/kk. Lisäksi maksetaan mahdolliset OVTES:n mukaiset palkanlisät. Virka täytetään vakituisesti 1.9.2026 alkaen ja määräaikaisesti ajalle 1.8.-31.8.2026. Valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote, joka ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi. Hakeminen ja lisätiedot Virkaa haetaan ensisijaisesti täyttämällä hakulomake tämän hakuilmoituksen yhteydessä. Hakemus tulee jättää ennen hakuajan päättymistä. Huomioithan hakuilmoituksessa mainitut painotukset ja tuot niihin liittyvän osaamisesi esille hakemuksessasi. Arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista. Lisätietoja antaa Kilpisen yhtenäiskoulun rehtori Juhani Lehtimäki, puh. 050 361 5958,. Tutustu kouluumme https://peda.net/jyvaskyla/kilpisenkoulu Hakulomakkeeseen liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä Jyväskylän Kaupunki Puhelin: 050 361 5958 Sähköposti: Sijainti: Kilpisenkatu 1, 40100 Jyväskylä

Translated
Job offer details
Work schedule: Full-time
Number of posts: 1
Job offer language: Finnish (fi)
Workplace
Location city: 40100
Location region: Central Finland
Country: Finland
Company
Employer name: Jyväskylän Kaupunki
City: 40100
Country: Finland