Pomoväst rf on paikallinen Leader-ryhmä, joka toimii Kirkkonummen, Siuntion, Inkoon, Raaseporin ja Hangon kunnissa. Olemme paikallinen Leader ryhmä, eli EU-rahoittaja, joka kehittää aluetta tukemalla paikallisia yhdistyksiä, organisaatioita ja yrityksiä kehitysstrategiamme mukaisesti. Meillä on tällä hetkellä kaksi työntekijää ja toimistomme sijaitsee Tammisaaressa, Raaseporissa. Toimimme kuitenkin aktiivisesti koko toiminta-alueella. Hankkeessa haluamme lisätä yhteistyötä eri toimijoiden välillä, mutta myös konkreettisesti harjoitella erilaisia kriisi- ja häiriötilanteita yhdessä yhdistysten ja kylien asukkaiden kanssa. Toimenpiteet suunnitellaan yhteistyössä eri viranomaisten ja organisaatioiden kanssa. Tavoitteena on lisätä kylien varautumisosaamista sekä tunnistaa paikalliset resurssit ja kehitystarpeet. Hanke on Älykäs kylä-hanke, jonka kautta voidaan tunnistaa tarpeet uusille hankkeille. Hankkeen lopputuloksena on Älykäs kylä -strategia. Tehtävän hoitamiseksi sinun täytyy olla oma-aloitteinen ja ratkaisukeskeinen sekä pystyä tekemään yhteistyötä eri ihmisten kanssa. Olet joustava ja yhteistyökykyinen ja arvostamme koulutusta ja aiempaa työkokemusta joka tukee hankkeen tavoitteita. Hallinnollisissa tehtävissä olet tarkka ja järjestelmällinen. Edellytämme että: olet hyvä tekemään yhteistyötä ja työskentelemään tiimeissä olet valmis olemaan aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja erilaisissa tapahtumissa sinulla on hyvä puhe- ja kirjoituskieli sekä suomeksi että ruotsiksi olet tarpeen mukaan valmis työskentelemään iltaisin ja viikonloppuisin sinulla on mahdollisuus olla paikan päällä toimistollamme Tammisaaressa, etätyö on osittain mahdollista työ vaatii oman auton käyttöä ja aktiivista liikkumista koko toiminta-alueella On etu jos sinulla on: kokemusta hanketyöskentelystä ja tapahtumien järjestämisestä kokemusta alueen yhdistys- ja kylätoiminnasta asiantuntemusta varautumisasioista Tarjoamme innostavan ja monipuolisen hanketyön missä pääset itse vaikuttamaan siihen että varautumisosaamista kehitetään alueen kylissä. Pienessä työyhteisössä tuemme toinen toisiamme ja pyrimme positiiviseen ja kannustavaan ilmapiiriin. Toiminnanjohtaja johtaa hanketta ja tukee työtäsi. Sinulla on myös hankkeen muut työntekijät Satakunnan alueella työkavereinasi. Lisäksi opit paljon myös Leader-toiminnasta ja paikallisesta kehittämisestä hankkeen aikana. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.