Hankepäällikkönä vastaat hanketoiminnan strategisesta suunnittelusta, kehittämisestä ja toimeenpanosta. Johdat hanketoiminnan kokonaisuutta, koordinoit arjen toimintaa ja tuet kehittämistiimiä. Työssäsi korostuu erityisesti kansainvälisten rahoitusinstrumenttien hallinta ja kyky hyödyntää niitä oppilaitoksemme kehittämisessä. Toimit aktiivisesti Lappilaisen koulutuskumppanuusverkoston koordinaatioryhmässä ja teet tiivistä yhteistyötä kansallisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Lisäksi vastuullesi kuuluvat oppilaitoksen ostopalvelukoulutusten suunnittelu ja organisointi sekä yhteydenpito keskeisiin sidosryhmiin. Olet päättäväinen ja omaat itsenäisen, yrittäjämäisen työotteen sekä vahvan osaamisen kehittämistehtävistä. Tunnet hankevalmistelun ja hanketoiminnan prosessit ja osaat hyödyntää erilaisia rahoitus- ja avustusvaihtoehtoja. Sinulla on kyky kirjoittaa selkeitä ja vaikuttavia hankesuunnitelmia sekä rakentaa verkostoja toiminnan tueksi. Tehtävässä menestyminen edellyttää strategista ajattelua, kykyä viedä suunnitelmat käytäntöön sekä erinomaisia yhteistyö- ja viestintätaitoja. Raportoit työssäsi suoraan rehtorille. Edellytämme sinulta ylempää korkeakoulututkintoa, vähintään viiden vuoden työkokemusta sekä kokemusta kansallisten ja kansainvälisten hankkeiden suunnittelusta ja toteutuksesta. Tehtävässä onnistuminen edellyttää sujuvaa suullista ja kirjallista suomen ja englannin kielen taitoa. Arvostamme positiivista asennetta ja kykyä innostua uusista asioista – haluamme, että tuot mukanasi tuoreita näkökulmia ja olet valmis viemään niitä eteenpäin. Tarjoamme sinulle vastuullisen ja monipuolisen tehtävän oppilaitoksen kehittämisen ytimessä, mahdollisuuden vaikuttaa hankesalkun sisältöön ja edistää kansainvälisyyttä sekä kannustavan ja asiantuntevan tiimin tuen. Meillä pääset tekemään työtä, jolla on merkitystä – yhdessä rakennamme tulevaisuuden koulutusta. Meiltä saat hyvät henkilökuntaedut, kattavat työterveyspalvelut ja mahdollisuuden etätyöhön organisaation etätyöohjeistuksen mukaisesti