Haemme joukkoomme uutta kanttoria. Seurakunnassamme on kolme kanttorin virkaa sekä yksi toimituspalkkioperiaatteella työskentelevä kanttori. Lähiesihenkilönä toimii Uskon työalan (musiikki- ja jumalanpalveluselämä, aikuistyö) kappalainen. Seurakunnan toimintaedellytykset ovat hyvät ja tulevaisuudennäkymät positiiviset. Tämän viran virkapaikka on Lievestuoreen lähikirkkoalueella, mutta työtä tehdään koko seurakunnan alueella. Lähikirkkoalueella asukkaita on n. 2 500. Lievestuoreen kirkon urut ovat mekaanisella koneistolla, jossa on 12 äänikertaa. Tehtäväsi sisältää - jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten suunnittelua ja toteuttamista, - hartauksien, perhekerhojen kirkkohetkien ja muiden eri työalojen tilaisuuksien suunnitteluun ja toteutukseen osallistumista, - musiikkiryhmien, kuten kuorojen johtamista. Tällä hetkellä Lievestuoreella toimivat kuorot on suunnattu enemmän aikuisille, - osallistumista rippikoulutyöhön sekä - musiikkityön kehittämistä yhdessä työalan tiimin kanssa. Odotamme sinulta - urkujen ja kosketinsoittimien soittotaitoa, - laulutaitoa, - kuoronjohtamistaitoja, - seurakuntaelämän hyvää tuntemusta, - oma-aloitteisuutta, tiimityötaitoja ja innostuneisuutta, - kykyä toimia yli työalarajojen, - vuorovaikutus- ja viestintätaitoja sekä verkostoitumiskykyä, - kehittävää työotetta ja rohkeutta kokeilla uutta sekä - halua sitoutua Lievestuoreen lähikirkkoalueen musiikkielämän kehittämiseen. Lisäksi katsomme eduksi - jonkin muun instrumentin kuin kosketinsoittimien käyttämisen työssä sekä - jonkin muun, esimerkiksi harrastuksen myötä, tässä työssä eduksi katsottavan taidon. Viranhaltijalta vaaditaan kirkkohallituksen päätöksen (Kirkon säädöskokoelma nro 163: https://evl.fi/plus/wp-content/uploads/sites/3/2023/08/163-Kirkkohallituksen-paatos-kanttorin-virassa-vaadittavasta-tutkinnosta.pdf) mukaiset opinnot ja tutkinto. Virka edellyttää erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa. Viranhaltijan tulee olla evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Viran hoitaminen edellyttää ajokorttia ja oman auton käyttöä. Palkkaus määräytyy Kirkon virka- ja työehtosopimuksen vaativuusryhmän 601 mukaan, jossa peruspalkka on 3 310,39 €/kk (1.3.2026 alkaen). Työsuhde-etuihin kuuluvat lounas-, liikunta- ja kulttuurisetelit, tyhy-toiminta sekä vapaa-ajan tapaturmavakuutus. Kanttorin virka on työajaton (lue lisää: https://evl.fi/kirkontyomarkkinalaitos/palvelussuhde/tyoaika). Virka tulee ottaa vastaan 1.5.2026 tai sopimuksen mukaan. Virkaan valitun tulee toimittaa lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisteriote (RLL 6 § 2). Virka täytetään 6 kuukauden koeajalla. Hakuaika päättyy keskiviikkona 7.1.2026 klo 15. Hakemukset tulee toimittaa sähköpostitse osoitteeseen. Hakijoiden tulee varautua mahdolliseen haastatteluun ja musiikkinäytteeseen Lievestuoreella torstaina 15.1.2026 klo 10 alkaen. Lisätiedot: kappalainen Karita von Gross, puh. 050 593 1078, (lomalla 27.12.2025–4.1.2026) Lisätietoja myös kotisivuiltamme osoitteesta laukaanseurakunta.fi.