Etsimme idearikasta kanttoria, joka on on innokas kuoronjohtaja ja erityisesti kiinnostunut kehittämään lasten ja nuorten musiikkitoimintaa seurakunnassamme. Janakkalan seurakunnassa on avoinna kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva B-kanttorin virka 1.5.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan. Janakkalan seurakunnassa on kaksi kanttorin virkaa, ja tehtävässä toimitaan tiiviissä yhteistyössä kollegan sekä muun henkilöstön kanssa. Janakkalan kanttorina pääset toteuttamaan jumalanpalveluksia, kirkollisia toimituksia ja seurakunnan erilaisia tilaisuuksia kehittämään, suunnittelemaan ja toteuttamaan musiikkielämää yhteistyössä muun työyhteisön kanssa ylläpitämään ja kehittämään kuorotoimintaa osallistumaan seurakunnan musiikkikasvatukseen ja yhteisöllisen laulun tukemiseen Odotamme sinulta B-kanttorin kelpoisuutta kirkkohallituksen päätöksen (Kirkon säädöskokoelma nro 163) mukaisesti erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä ruotsin kielen tyydyttävää ymmärtämisen taitoa evankelis-luterilaisen kirkon jäsenyyttä kuoro-osaamista (kuoron johtaminen/harjoittaminen ja ohjelmiston rakentaminen) valmiutta soittaa klassisen kirkkomusiikin lisäksi muuta seurakunnan toimintaan soveltuvaa musiikkia kiinnostusta lasten ja nuorten musiikkikasvatukseen ja valmiutta kehittää sitä osana seurakunnan toimintaa taitoa huolehtia urkujen perushuollosta ja käytettävyydestä Toivomme sinulta itsenäistä ja vastuullista työotetta, hyvää yhteistyökykyä, joustavuutta, organisointikykyä, sitoutumista seurakuntatyöhön sekä taitoa kohdata erilaisia seurakuntalaisia. Viran hoito edellyttää oman auton käyttöä ja ilta- sekä viikonlopputyön tekemistä. Janakkalassa sinua odottaa: Lämminhenkinen ja tukea antava työyhteisö vakavaraisessa ja koulutusmyönteisessä seurakunnassa Laajat työterveyspalvelut hyvinvoinnin tueksi Smartumin kulttuuri- ja liikuntaetu Työnantajan tapaturmavakuutus, joka on voimassa myös vapaa-ajalla Viran täytössä noudatetaan 6 kk koeaikaa. Viran peruspalkka on vaativuusryhmässä 601 (3310,39 e/kk + mahdollinen kokemuslisä). Tehtävä on työaikalaissa (2 §) ja kirkon virkaehtosopimuksessa (140 §) tarkoitettu hengellinen työ, johon ei sovelleta työaikalakia. Virkaan valitun tulee ennen viran vastaanottamista esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote. Hakemukset ansioluetteloineen lähetetään Kirkkorekryn kautta 19.2. klo 16 mennessä. Haastattelu, johon valitut kutsutaan 20.2., toteutetaan Pyhän Laurin kirkossa maanantaina 2.3.2026, jolloin hakijat antavat myös työnäytteen. Haastatteluryhmä tekee esityksen kirkkoneuvostolle, joka valitsee kanttorin kokouksessaan 31.3.2026. Uusi kanttori aloittaa virassaan viimeistään 1.6.2026. Maanantain 2.3. haastattelun yhteydessä annattavassa työnäytteessä voidaan arvioida mm. laulu- ja soittotaito (urut, piano, muut soittimet) soveltuvuutta monipuoliseen ohjelmistoon (klassinen + gospel/rytmimusiikki) kuoro-osaamista (esim. lyhyt harjoitustilanne tai työskentelytavan kuvaus) Työnäytteeseen kuuluu myös keskustelu ja/tai käytännön näyttö kieliäänikertojen viritykseen ja urkujen ylläpitoon liittyvästä osaamisesta