Bookkeeper

Taloussihteeri

Lieksan kaupunki
Finland
Full-time
Direct hire

Lieksan kaupungin talouspalvelut vastaa kaupungin eri yksiköiden kirjanpidosta, tilinpäätöksistä ja konsernitilinpäätöksen laadinnasta sekä muista talouteen liittyvistä tehtävistä. Etsimme nyt iloiseen viiden hengen taloustiimiimme taloussihteeriä. Taloussihteerin tehtävässä pääset tekemään laajasti kaikkia kirjanpidon osa-alueita: avustava pääkirjanpito, käyttöomaisuuskirjanpito, arvonlisäverotus ja tilinpäätös. Lisäksi erilaiset raportoinnit, kuten Kuntatietoraportointi, kuuluvat taloussihteerin tehtäväkenttään. Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on soveltuva koulutus (ammattikorkeakoulututkinto tai opistotasoinen tutkinto) sekä riittävä kokemus taloushallinnon ja erityisesti kirjanpidon tehtävistä. Arvostamme oma-aloitteisuutta ja huolellisuutta, hyvää palveluasennetta ja yhteistyötaitoja sekä nykyaikaisia työskentelytapoja ja taloushallinnon ohjelmien tuntemusta (esim. UDP, Raindance). Ajoittain talouspalveluiden työ on kiireistä ja paineista, joten oman työn suunnittelua ja itseohjautuvuutta tarvitaan. Työtä voi tehdä kaupungin etätyöohjeistuksen mukaisesti myös muualla kuin kaupungintalolla, jossa talouspalvelut ja muut tukipalvelut sijaitsevat. Lisäksi tarjoamme sinulle - hyvän perehdytyksen - mahdollisuuden oman ammattitaitosi kehittämiseen - kaupungin henkilöstöedut ja kattavat työterveyspalvelut - kannustavan työyhteisön tuen. Alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Lieksan kaupunki on savuton työpaikka.

Translated