Kalajoen kaupungin perusopetuksessa on haettavana LUOKANOPETTAJAN viransijaisuus ajalle 12.1.- 30.5.2026. Viikkotunteja on alakoulussa 24 ja yläkoulussa (B1-ruotsin opetus) 3. Tehtävän sijoituspaikka on Raumankarin yhtenäiskoulu Himangan taajamassa. Haemme Sinua, joka olet kehittämismyönteinen, yhteistyökykyinen ja seuraat aikaasi. Kalajoella on neljä perusopetuksen yksikköä: yhtenäiskoulut Kalajoen keskustassa ja Himangalla, vuosiluokkien 1-6 koulut Rautiossa ja Tyngällä. Kaikki koulut toimivat ajanmukaisissa ja hyväkuntoisissa tiloissa. Opetuksen kehittämiseen panostamme paikallisesti ja yhteistyöverkostoissamme. Tunnettuna matkailupaikkakuntana sekä kaupan ja teollisuuden keskittymien läheisyydessä Kalajoki panostaa vahvasti kansainvälisyyteen. Palveluksessamme on päätoiminen kansainvälisyyskoordinaattori sekä kansainvälinen apuopettaja. Valituksi tulleen on ennen valintapäätöksen vahvistamista esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote sekä pätevyyttä osoittavat todistukset. Palkka OVTES:n mukaan. Palkka OVTES:n mukaan. Kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusasetuksen nro 986/1998 mukaan. Tehtävässä noudatetaan kahden kuukauden koeaikaa Haku tehtävään tapahtuu sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Hakuaika päättyy 11.12.2025 klo 16.00. Lisätietoja antaa Raumankarin yhtenäiskoulun rehtori Anna-Maria Palo 044 4691 873,