Etsimme luokanopettajaa yleisopetuksen pienluokan opettajan tehtäviin ajalle 20.1.-30.5.2026. Yleisopetuksen pienluokassa on noin kuusi oppilasta vuosiluokilta 1-6. Opettajan lisäksi luokassa työskentelee kaksi koulunkäynninohjaajaa. Luokan oppilaat tarvitsevat vahvaa sosioemotionaalista tukea. Opettajalla tulee olla vahva osaaminen ryhmänhallintaan ja käyttäytymisellään oireilevien lasten ohjaukseen. Eduksi luetaan kokemus nepsy-piirteisten lasten kanssa työskentelystä. Keskuskoulu on noin 180 oppilaan alakoulu Raahen keskustassa. Koulullamme toimivat yleisopetuksen luokat 1-6, musiikkiluokat vuosiluokilla 3-6 sekä erityisluokka ja yleisopetuksen pienryhmä. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti, luokanopettaja. Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä. Palkkaus ja työehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Virkaan valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote, joka ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi. Käytämme määräaikaisissa virkasuhteissa koeaikaa, joka on korkeintaan puolet virkasuhteen kestosta. Raahen kaupungilla on kattavat työsuhde-edut: - Opettajan peruspalkka ylittää OVTES:n mukaisen taulukkopalkan - liikunta-, kulttuuri- ja hierontaetu - kieliopintokursseja - lomaosakkeita Vuokatissa ja Rokualla - laaja työterveyshuolto - Suomen Olympiakomitea on myöntänyt Raahen kaupungille Suomen aktiivisin työpaikka - sertifikaatin. Hakemukset toimitetaan sähköisesti Kuntarekry.fi -rekrytointijärjestelmän kautta. Jos sinulla ei ole mahdollista tehdä sähköistä hakemusta, voit toimittaa hakemuksen osoitteella: Raahen kaupungin opetustoimi, Rantakatu 5 D, 92100 RAAHE