Haemme erityissuunnittelijaa vakinaiseen tehtävään kaupungin elinkeino-tulosyksikköön, jonka tehtävänä on rakentaa kestävää kasvua ja elinvoimaa Espooseen. Pääasiallinen työpisteesi on Espoo Talent Hub Espoon Otaniemessä, missä työskentelee kaupungin elinkeino- ja työllisyys -tulosyksiköiden tiimejä. Yhteisenä tavoitteena on mahdollistaa työnantajien sekä Suomeen opiskelun, työn tai perheen takia muuttaneiden kansainvälisten ammattilaisten välisiä kohtaamisia. Työskentelemme aktiivisesti erilaisissa verkostoissa sekä kaupunkiorganisaation sisällä että sen ulkopuolella. Espoon kaupunki on mm. mukana kuuden suurimman kaupungin, Work in Finland -toimintojen sekä Helsingin seudun kauppakamarin yhteistyöverkostossa, joka edistää kansainvälisten ammattilaisten rekrytointia myös Suomen ulkopuolelta. Erityissuunnittelijan tehtävässä tuet tiimin toiminnan kehittämistä ja vahvistat palvelutuotannon asiakaslähtöistä toteutusta. Kehität ja ylläpidät tiimin suunnittelu-, seuranta- ja arviointikäytäntöjä sekä osallistut yrityksille sekä osaajille suunnattujen palveluiden ja urakehitysohjelmien suunnitteluun ja fasilitointiin. Seuraat ja analysoit toimintaympäristön muutoksia, kuten lainsäädäntöä, taloudellisia ja demografisia trendejä ja hyödynnät tietoa toiminnan ja osaamisen kehittämisessä. Rooliin kuuluu myös hanketyöskentely: tuet esihenkilöä ulkopuolisella rahoituksella toteutettavien hankkeiden suunnittelussa, toteutuksessa, seurannassa ja raportoinnissa. Toimit aktiivisesti verkostoissa, tunnistat keskeiset sidosryhmät ja osallistut yhteiskehittämiseen. Lisäksi tuotat ja analysoit tiimin toimintaan liittyvää tietoa ja viestit siitä proaktiivisesti niin sisäisille kuin ulkoisillekin sidosryhmille. Otamme huomioon kaikki hakuaikana tulleet hakemukset. Valinta tehdään hakuajan päätyttyä sen jälkeen kun haastattelut on saatu päätökseen. Tässä rekrytoinnissa voimme hyödyntää videohaastatteluja. Ensimmäinen haastattelukierros pidetään lähtökohtaisesti 24-31.10. Käytämme haussa anonyymia rekrytointia. Hakijan nimi, yhteystiedot sekä muut henkilöön piilossa haastatteluun saakka. Kerrothan siis hakemuslomakkeessa tehtävän kannalta olennaisesta osaamisestasi ja kokemuksestasi. Työpaikan nimi ja osoite: Espoon kaupunki, elinvoiman tulosalue, elinkeino-tulosyksikkö, Tekniikantie 4 C, 02150 ESPOON KAUPUNKI Palkkaus: 4 257,68€/kk. Työaika: 36 h 15 min viikossa Sopimusala: KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus Tehtävä on vakituinen, 12.1.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan Kelpoisuusehto: Ylempi korkeakoulututkinto. Onnistuminen tehtävässä vaatii: - Kokemusta toiminnan ja palveluiden kehittämisestä sekä prosessien ja toimintamallien uudistamisesta - Projektinhallinnan ja hanketyön osaamista, mukaan lukien budjetointi, seuranta ja raportointi - Kykyä kerätä, analysoida ja hyödyntää tietoa toiminnan ohjaamisessa ja kehittämisessä - Ymmärrystä kansainvälisten osaajien veto- ja pitovoiman eteen työskentelevästä kansallisesta verkostosta sekä tehtäväalueen toimintaympäristöstä, kuten lainsäädännöstä, rahoitusmalleista ja työelämän trendeistä - Erinomaisia yhteistyö-, verkostoitumis- ja viestintätaitoja, niin suullisesti kuin kirjallisesti - Hyvää englannin kirjallista ja suullista kielitaitoa Arvostamme lisäksi: - Kokemusta asiakaslähtöisestä palvelumuotoilusta ja yhteiskehittämisestä - Kykyä hahmottaa kokonaisuuksia ja viedä asiat käytäntöön ratkaisukeskeisellä otteella - Itseohjautuvuutta, aloitteellisuutta ja joustavuutta muuttuvassa ympäristössä - Organisointikykyä ja systemaattista työotetta - Kehittämismyönteisyyttä ja halua oppia uutta Englannin ohella Espoon puhutuimpia vieraita kieliä ovat venäjä, viro, arabia, somali ja kiina. Näiden kielten osaaminen katsotaan hakijalle eduksi, englannin sujuvaa kirjallista ja suullista kielitaitoa edellytämme. Koska tässä roolissa tulet olemaan mukana hankevalmistelussa ja -raportoinnissa, on tärkeää, että pystyt ymmärtämään luettua sekä tuottamaan tekstiä myös suomeksi. Tarjoamme uutta luovan ja innokkaan työyhteisön, jossa on mutkaton ja lämmin ilmapiiri - olemme Sinun työsi puolella! Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten ja yritysten arkea. Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua - Espoon kaupunki haluaa olla kielitietoinen työnantaja. Yksikön sisäiset kokoukset käydään pääasiassa suomeksi, mutta keskusteluun voi osallistua englanniksikin. Tämän lisäksi hyödynnämme ja jatkuvasti kehitämme keinoja, joilla selviämme päivittäisessä työssämme vastaantulevista kielitaitoon liittyvistä haasteista. Kaupungin strategiasta, Espoo-tarinasta, johdetuissa yksikkötason tavoitteissa Espoo Talent Hub -tiimien työllä on merkittävä rooli suomalaisen työelämän kehittämisessä: erityissuunnittelijana pääset kanssamme muuttamaan maailmaa. Työn ollessa vahvasti verkostoyhteistyöhön pohjautuvaa, tehtävä tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden ammatillisen verkostosi laajentamiseen. Tiiminä innostumme ideoista, kiinnostumme kinkkisistä kysymyksistä ja kannustamme erilaisten mielipiteiden esiintuomiseen. Työyhteisömme on lämminhenkinen, huolehdimme toisistamme ja tuemme toinen toisiamme: olemme Sinun työsi puolella. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia. Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea! Mikäli sinulla on kysyttävää tehtävästä, ole yhteydessä lisätietojen antajaan. Mikäli sinulla on erityistarpeita liittyen esim. työpaikan esteettömyyteen tai olosuhteisiin, voit myös lähettää kysymyksesi. Selvitämme asian paljastamatta henkilöllisyyttäsi. Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/