Tehtävä alkaa 1.1.2026 ja päättyy 31.12.2026. Pääasiallinen sijoituspaikkakunta on Rovaniemi, mutta opetusvelvollisuutta voi olla myös muilla maakunnan koulutuspaikkakunnilla. Opettajana vastaat opetuksesta, ohjauksesta ja osaamisen arvioinnista kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnossa (pääasiallisesti nuoriso- ja yhteisöohjaus ja lisäksi lastenohjaus) sekä ammattitutkinnossa. Työhösi kuuluu myös henkilökohtaistaminen ja opiskelijan ohjaus, koulutuksen ja opetuksen kehittäminen, työelämäyhteistyö sekä mahdollinen muu esihenkilön antama työ. Edellytämme asetuksen 986/1998 mukaista ammatillisten opintojen opettajan kelpoisuutta. - opetustehtävän kannalta soveltuvaa korkeakoulututkintoa --> soveltuvaa ylempää (esim. yhteiskuntatiede tai kasvatustiede) tai yhteisöpedagogin korkeakoulututkintoa - vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuisia opettajan pedagogisia opintoja - vähintään kolmen vuoden pituista käytännön työkokemusta opetustehtävän sisältöä lähinnä vastaavista tehtävistä Lisäksi edellytämme - Hyviä yhteistyö-, vuorovaikutus- ja organisointitaitoja - Ajokorttia ja matkustusvalmiutta - Mahdollisuutta ilta- ja viikonlopputyöhön Katsomme eduksi: - Innostunutta ja kehittämismyönteistä työotetta - Toisen asteen ammatillisen koulutuksen opetuskokemusta - Verkko-opetustaitoja ja oppimisalustojen osaamista - Verkostotyöosaamista - Studenta -käyttöliittymän tuntemusta Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen tehtävän monialaisessa REDU-konsernissa ammatillisen koulutuksen parissa. Tuemme työssäjaksamistasi mm. kattavilla henkilöstö- ja hyvinvointieduilla (mm. hyvä työterveyshuolto, liikunta- ja kulttuurietu sekä henkilökuntaetu Santasportin palveluihin). Monipuolisten mahdollisuuksien avulla kannustamme sinua kehittämään omaa osaamistasi. Valitun henkilön on esitettävä lain 504/2002 mukainen rikostaustaote ennen valinnan vahvistamista. Tehtävässä on mahdollinen kuuden kuukauden koeaika. Tehtävän palkkaus on OVTES:n mukaan https://www.kt.fi/sopimukset/ovtes/palkat-palkkiot Mikäli tehtävä herätti mielenkiintosi, lähetäthän hakemuksesi viimeistään 12.10.2025 klo 20.00.