Child care worker

Iltapäivätoiminnan ohjaaja, Luolavuoren koulu

Turun kaupunki
Finland
Part-time
Temporary

Työ on osaksi fyysistä ja hoidollista, lapset tarvitsevat kaikissa päivittäisissä toiminnoissaan avustamista. Valittavalta henkilöltä edellytämme positiivista ja lapsilähtöistä toimintatapaa, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, organisointikykyä, oma-aloitteisuutta ja rohkeutta sekä joustoa arjen muuttuvissa tilanteissa. Valittavalla tulee olla mahdollisesti osaamista tai ainakin kiinnostusta haastavan erityisen tuen lasten kanssa toimimisesta sekä mahdollisesti kokemusta tai ainakin vahvaa kiinnostusta toiminta-alueittain opetuksessa olevien lasten ohjaamisesta, sekä heidän kanssaan työskentelystä. Arvostamme vahvaa tiimityöskentelykokemusta tai vähintään halua vahvaan tiimityöskentelyyn. Ota rohkeasti yhteyttä, mikäli kiinnostuit tehtävästä. Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ammatillinen peruskoulutus tai aikaisempi kouluasteinen ammatillinen tutkinto tai ammatti- tai erikoisammattitutkinto sekä riittävä tehtä-vään soveltuva työkokemus. Valitun on toimitettava rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Työsuhteessa noudatetaan koeaikaa. Turun kaupungilla on kattavat työsuhde-edut: mm. Tyky-ranneke, työsuhdepolkupyörä sekä Fölin työmatkaetu. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen.

Translated