Tule Onnin joukkoon tekemään tärkeää ja asiakaslähtöistä työtä avustajapalveluihin toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työ on pääasiassa yhdelle asiakkaalle, ja se koostuu tunnin mittaisista aamu- ja iltakäynneistä.
Tehtävän kuvaus
Henkilökohtaisena avustajana autat asiakkaita elämään omannäköistään, täyttä elämää. Autat asiakkaita kodin askareissa sekä kodin ulkopuolisissa toiminnoissa. Työ on monipuolista, ja tehtävät määräytyvät aina asiakkaan voinnin ja yksilöllisen avuntarpeen mukaan. Voit halutessasi työskennellä useamman asiakkaan parissa, kun aikataulut sovitetaan yhteen.
Perehdytys ja tuki
Kaikki uudet avustajat perehdytetään kattavasti Onnin omassa Avustaja Akatemiassa ennen työn aloittamista, ja perehdytys jatkuu työn aikana. Saat jatkuvaa ohjausta ja tukea omalta tiimiesihenkilöltäsi.
Työaika ja joustavuus
Työtä tehdään pääsääntöisesti kahdessa vuorossa arkisin ja viikonloppuisin. Koska käynnit ovat tunnin mittaisia, työtä on helppo yhdistää esimerkiksi omaan päivätyöhön tai opiskeluun. Otamme huomioon sekä asiakkaiden tarpeet että avustajien työtoiveet.
Työsuhde
Toistaiseksi voimassa oleva työsuhde.