Tehtävä painottuu kouluikäisten parissa tehtävään työhön, kerhotoiminnan mahdollistamiseen ja leirityöhön. Tehtäviin kuuluu osallistuminen yhteiseen nuorisotyön toimintaan, isoskoulutukseen, kouluyhteistyö omien nimikkokoulujen kanssa sekä osallistuminen rippikoulutyöhön. Työskennellään osana nuorisotyön tiimiä, johon kuuluu kuusi nuorisotyönohjaajaa, lähetyssihteeri ja johtava nuorisotyönohjaaja, joka toimii lähiesihenkilönä. Kahden nuorisotyönohjaajan työ painottuu kouluikäisten parissa tehtävään työhön, kolmen rippikoulunjälkeiseen nuorisotyöhön ja yhden erityisnuorisotyöhön. Tehtävä edellyttää suomen kielen erinomaista suullista ja kirjallista taitoa, sujuvia tiimityöskentelytaitoja, kehittävää työotetta, kykyä verkostoitumiseen sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Oman auton käyttö laajassa seurakunnassamme on välttämätöntä. Viran kelpoisuusehtona on kirkkohallituksen säädöskokoelman nro 164 mukainen nuorisotyönohjaajan virkaan vaadittava tutkinto. Viran peruspalkka on 2953,80 euroa vaativuusryhmässä 502. Lisäksi maksetaan KirVESTES:n liitteen 1 mukaista työkokemukseen perustuvaa kokemuslisää. Virkaan sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa. Hakijalta toivotaan olla evankelisluterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen, esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä nähtäväksi RRL 6 § 2 mom. mukainen rikosrekisteriote.