Ravintola Tiflisi etsii kokenutta ja kielitaitoista tarjoilijaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työtehtäviisi kuuluvat asiakkaiden vastaanottaminen, tilausten ottaminen, ruokien ja juomien tarjoilu, kassatyöskentely sekä ravintolasalin siisteydestä ja sujuvasta palvelusta huolehtiminen. Esittelet asiakkaille ruokalistan annoksia ja autat heitä valinnoissaan. Tehtävään kuuluu myös tarvittaessa toimiminen työnantajan nimeämänä anniskelusta vastaavana henkilönä. Vastuuvuoroista maksetaan MaRa TES mukainen luvanhaltijan edustajan lisä.
Työsuhteen ehdot:
Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja osa-aikainen. Työaika on vähintään 90 tuntia kolmessa viikossa. Työvuorot vaihtelevat ravintolan aukioloaikojen mukaan ja sisältävät ilta- ja viikonlopputyötä. Palkka määräytyy matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluiden työntekijöiden työehtosopimuksen (MaRa TES) mukaisesti, tehtävän palkkaryhmä ja huomioitava työkokemus huomioon ottaen. Lisäksi maksetaan työehtosopimuksen mukaiset lisät. Työ alkaa marraskuun puolivälin tienoilla, ravintolan remontin valmistuttua. Tarkempi aloituspäivä sovitaan erikseen.