Rinnekodit on työntekijöidensä kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva työpaikka. Rakennamme yhdessä arvostavaa ja yhdenvertaista työkulttuuria, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittyä.
Tiimimme kasvaa! Haemme nyt alueohjaajaa vakituiseen työsuhteeseen Keski-Uudenmaan alueelle. Työ on kokoaikaista ja kuukausipalkkaista. Työ ei ole keikkatyötä. Työvuoroja on paljon etenkin arki-iltaisin.
Alueohjaaja - Keski-Uusimaa, Rinnekodit
Tässä tehtävässä työskentelet eri palveluyksiköissämme pääsääntöisesti ikäihmisten parissa. Alueelta löytyy myös kehitysvammaisten yksikkö ja asunto ensin periaatteella toimiva mielenterveys- ja päihdepalvelujen yksikkö. Alueohjaajana työskentelet ennalta määritellyn viikkoaikataulun mukaisesti. Alueohjaajan tehtävä on kokoaikainen ja kuukausipalkkainen.
Tehtävässä onnistut, kun
Työskentelyalue ja työaika
Meillä on käytössä yhteisöllinen työvuorosuunnittelu ja suunnittelemme kuuden viikon ajaksi valmiit työvuorolistat. Sijoitusyksiköt katsotaan työntekijän omalla puhelimella toimivan selainpohjaisen sivuston kautta ja ne tulevat tietoon edellisenä päivänä klo 14 mennessä.
Alueohjaajan tehtävä
Työskentelet osana yksikön tiimiä, tunnistat asiakkaidemme yksilölliset tarpeet ja varmistat laadukkaan hoidon toteutumisen. Toimit ammattitaitoisesti, kunnioitat asiakkaan itsemääräämisoikeutta ja kohtaat jokaisen arvostavasti.
Työssäsi avustat, ohjaat ja tuet asukkaitamme heidän arjessaan. Toteutat lääkehoitoa, kirjaat huolellisesti ja edistät kokonaisvaltaista hyvinvointia. Olet läsnä ja kohtaat jokaisen asiakkaamme yksilöllisesti, aidosti ja lämpimästi.
Tule mukaan rakentamaan asiakkaidemme arjesta mahdollistavaa, turvallista ja merkityksellistä
Odotamme sinulta:
Rinnekodit on savuton ja päihteetön työpaikka.
Tarkistamme rikosrekisteriotteen tehtävään valitulta lainsäädännön (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta) tarkoittamalla tavalla ennen työsuhteen solmimista. Rikosrekisteriote ei saa olla kuutta kuukautta vanhempi.
Työyhteisö ja kulttuuri
Työyhteisöömme kuuluu yksiköiden lähihoitajia, sairaanhoitajia, erityisohjaajia, kodinhuoltajia ja palveluyksikön johtajia. Esihenkilönäsi toimii sijaisyksikön päällikkö, jonka kanssa yhteydenpito tapahtuu Teamsilla, puhelimella ja sähköpostitse. Koska kasvokkaisia kohtaamisia on vähän, tehtävä edellyttää valmiutta toimia etäjohdettuna.
Käytössämme on turvallisemman tilan periaatteet. Niitä yhdessä noudattamalla varmistamme jokaiselle arvostavan, turvallisen ja viihtyisän työyhteisön, jossa jokainen voi olla oma itsensä.
Tarjoamme sinulle:
Työpaikan hakeminen ja rekrytoinnin eteneminen
Voit jättää hakemuksesi helposti vastaamalla muutamaan kysymykseen. Liitä mukaan CV:si, josta käy ilmi työkokemuksesi ja keskeiset tehtäväsi. Jätäthän hakemuksesi suomeksi. Hakuaika päättyy 08.11.2026. Voimme kuitenkin sulkea rekrytoinnin jo aiemmin oikean henkilön löytyessä. Haastattelut pidämme ryhmämuotoisesti Teamsilla. Työ alkaa sopimuksen mukaan.
Arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme ja kannustamme erilaisista taustoista tulevia henkilöitä hakemaan meille töihin.
Kysyttävää? Ota rohkeasti yhteyttä:
Sijaisyksikön päällikkö Suvi Helenius
Lue lisää yksiköstämme: Sisäiset sijaiset - Rinnekodit
Rinnekodit on kaupungistuvan Suomen erityispalvelujen tuottaja. Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Rinnekodit on myös merkityksellinen työpaikka noin 2 900 sote-alan ammattilaiselle, jotka tekevät työtä ammattitaidolla ja sydän mukana. Rinnekodit on yhteiskunnallinen yritys ja osa Diakonissalaitoksen yleishyödyllistä säätiökonsernia.
www.rinnekodit.fi
#sydänmukana #elämänpoluilla