Työnkuva
Seinäjoen rehutehtaamme valmistaa ensiluokkaisia nautakarjan, sikojen ja porojen rehuja. Tehdaspäällikkönä vastaat tehtaan operatiivisesta toiminnasta ja kehittämisestä sekä siitä, että tuotanto ja toimitukset asiakkaille hoituvat asianmukaisesti. Työnkuvasi on vastuullinen ja monipuolinen. Tehtäviisi kuuluvat tehtaan tuotannon suunnittelu, kunnossapidon koordinointi ja kehittäminen, investointien suunnittelu ja läpivienti, kustannusten seuranta sekä tuotteiden laatu- ja viranomaisyhteistyö. Toimit esihenkilönä tehtaan noin 25-henkiselle tiimille ja vastuihisi kuuluu myös tehtaan työturvallisuus.
Työaika
Työ on pääsääntöisesti arkisin klo 8–16 tehtävää päivätyötä. Koska tehdas pyörii kellon ympäri, odotamme kuitenkin, että sinut tavoittaa tarvittaessa myös työaikojen ulkopuolella.
Työyhteisö
Kahdella sanalla kuvattuna mutkaton ja reipas. Hankkijan organisaatio on matala ja meillä arvostetaan sitä, että jokainen tuo rohkeasti näkemyksensä esille. Meitä hankkijalaisia yhdistää halu olla osa maailman parhaiden elintarvikkeiden tuotantoketjua.
Tarjoamme
Tarjoamme laaja-alaisen ja haastavan tehtävän maan johtavan ja voimakkaasti kehittyvän maatalousyhtiön palveluksessa osana erittäin osaavaa ja mukavaa työporukkaa. Olet osa inhimillistä, rentoa ja reipasotteista työyhteisöä maan arvostetuimmassa ruokintatalossa. Meillä on mutkaton yrityskulttuuri ja hyvä tekemisen meininki.
Kanssamme saat näköalapaikan kotimaiseen ja kansainväliseen rehuteollisuuteen. Henkilöstöllämme on monipuoliset mahdollisuudet itsensä ja osaamisensa jatkuvaan kehittämiseen. Panostamme henkilöstön hyvinvointiin ja käytössäsi ovat laajat työterveyshuollon palvelut sekä ePassi-edut.