Olemme vahvasti kasvava, mutta työntekijöistämme huolehtiva henkilöstöalan yritys. Missionamme on rakentaa kestävää työelämää sekä työntekijöille että työnantajille. Toimimme usealla alueella Suomessa ja pääkonttorimme sijaitsee Tampereella.
Haemme nyt asiakkaallemme Hämeenlinnaan
Etsimme Hämeenlinnan alueelle reippaita ja hyvän asenteen omaavia, tarvittaessa töihin kutsuttavia ulkoaluetyöntekijöitä syksy- ja talvisesonkiin 2026/2027. Työajat ovat keliolosuhteista johtuen vaihtelevia ja voivat sijoittua myös illoille, öille ja viikonlopuille. Tehtävät ovat hyvin nopeasti opittavissa, joten et välttämättä tarvitse aiempaa kokemusta tämän kaltaisesta työstä.
Tehtävät ovat muun muassa haravointia, lehtien keräämistä, lumenkolausta sekä lapiontia taloyhtiöiden pihoilta, rakennustyömailta sekä muilta ulkoalueilta Hämeenlinnan alueella. Työtehtävät voivat sisältää myös muita kiinteistön ja ulkoalueiden hoitoon sisältyviä tehtäviä, kuten hiekoitusta ja pihojen siistimistä.
Tehtävän palkkaus perustuu kiinteistöalan työehtosopimukseen, kokemuksen ja osaamisen mukaan. Työ sopii mainiosti myös opiskelijoille tai lisätienestiä hakevalle tekijällä.