Rehtori johtaa koulun toimintaa kaupunkistrategisten tavoitteiden mukaan. Hän johtaa pedagogista toimintaa ja taloutta sekä vastaa henkilöstöjohtamisesta, tuloksista sekä toiminnan laadusta oman koulunsa johtoryhmän kanssa. Rehtori johtaa sidosryhmäyhteistyötä oman koulunsa osalta ja yhdessä alueen muiden rehtoreiden kanssa ottaen huomioon strategiset painopisteet.
Miksi tulisit juuri meille?
Porolahden peruskoulu on noin 1100 oppilaan yhtenäinen peruskoulu hyvien kulkuyhteyksien päässä Kirsikkapuiston kupeessa Roihuvuoressa. Toimimme neljässä toimipisteessä. Koulussamme annetaan painotettua opetusta musiikissa ja kuvataiteessa. Meillä opiskelee oppilaita yleisopetuksen lisäksi lähikoulun erityisluokilla sekä vaativan erityisen tuen luokilla. Koulussamme on myös työelämälähtöistä ja valmistavaa opetusta. Koulua johtaa rehtori ja 2 virka-apulaisrehtoria tiiviissä yhteistyössä.
Meillä tärkeää on koko koulun hyvinvointityö. Panostamme oppimisen tuen toteuttamiseen, verkostotoimijuuteen sekä inklusiivisen koulun toimintakulttuurin kehittämiseen. Uskomme yhdessä tekemiseen ja pitkäjänteiseen kehittämistyöhön. Meillä pääset mukaan moniammatilliseen ja innostuneeseen työyhteisöön!
Mitä toivomme sinulta?
Toivomme, että sinulla on osaamista, kiinnostusta ja innostusta yhtenäisen peruskoulun toimintakulttuurin kehittämiseen. Olet kiinnostunut pedagogisesta johtamisesta ja henkilöstöjohtaminen on lähellä sydäntäsi. Toivomme sinulta hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja sekä innostusta tehdä tiivistä yhteistyötä kotien ja verkostojen kanssa.
Johtamistyösi perustuu Helsingin kaupungin johtamisen kulmakiviin: näytän suuntaa, välitän ja vahvistan aikaansaamista. Ne kuvastavat yhtenäistä johtamiskäyttäytymistä ja niitä arjen tekoja, joita kaupunki odottaa johdolta ja esihenkilöiltä.
Meille on tärkeää, että voit tehdä vaikuttavaa työtä hyvän helsinkiläisen elämän eteen. Haluamme, että onnistut ja innostut työssäsi. Tarjoamme sinulle monipuolisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä ammattilaisena. Saat Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut kuten esimerkiksi vuosittaisen Epassi Flex työmatka-, kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointiedun.