Olemme NRC Group – Pohjoismaiden kunnianhimoisin infrarakentaja. Rakennamme ja kunnossapidämme kriittistä infraa ja työllistämme noin 2 000 ammattilaista Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Yhdistämme ihmisiä ja yhteisöjä päivittäin ja teemme sen ketterästi ja innovatiivisesti. Haemme rohkeita ihmisiä rakentamaan kanssamme infraa vastuullisesti ja vaikuttavasti – näytä meille rohkeutesi!Etsimme Turun Raitiotiehankkeelle kadun- ja maanrakentamisen osaajaa työmaamestarin tehtävään!NRC Group on yhtenä palveluntuottajana osa Turun Raitiotieallianssia, jossa kumppaneitamme ovat kaksi tilaajaosapuolta sekä kolme muuta palveluntuottajayritystä.Työmaamestarina toimit osana työmaan työnjohtoa. Vastuullasi on vilkkaassa kaupunkiympäristössä tapahtuvia, vaativia katurakentamisen työvaiheita. Työ sisältää mm. pohjanvahvistuksia, alusrakenteita, kunnallistekniikan rakentamista ja kadun pintarakenteita. Vastaat myös työhön liittyvästä laadunvarmistuksesta ja dokumentoinnista. Työhösi kuuluu myös turvallisuusdokumentointia ja ennakoivaa turvallisuustyötä sekä ympäröivän kaupungin huomioimista mm. sidosryhmäyhteistyön ja työnaikaisten liikennejärjestelyiden kautta.Työmaamestarina vastaat
Mitä odotamme sinulta?