Haemme vuoroesimiestä Olkiluodon ydinvoimalaan. Työsuhde on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva.
Vuoroesimiehenä vastaat operatiivisen turvaorganisaation työvuoron johtamisesta.
Tehtäviisi kuuluu mm. turvaorganisaation ohjeistamiseen, kouluttamiseen, perehdyttämiseen, hälytyskeskustoimintaan ja raportointiin liittyviä tehtäviä, sekä muut lähiesihenkilötyön tehtävät.
Vuoroesimiehen tehtäviin kuuluu myös yhdessä turvahenkilöiden kanssa ydinenergian käytön turvaaminen, ydinvoimalaitoksen henkilö- ja tavaraliikenteen turvallisen liikkumisen varmistaminen, poikkeustilanteiden syntymisen ennaltaehkäisy sekä lainvastaisen toiminnan estäminen. Tämän lisäksi työtehtäviin kuuluvat mm. turvallisuustarkastukset, alue- ja kulunvalvonta, järjestelmien ylläpito- ja hälytystehtävät.
Palkkaus vuoroesimiehen tehtävässä on vartiointialan TES taso 5 + tehtäväkohtaiset lisät.
Tehtävään hakeutuvilta edellytämme
Osana rekrytointiprosessia suoritetaan Firefit- kuntotesti, joka tulee läpäistä määritellyn vaativuusluokan mukaisesti.
Tehtävään valitulle teetetään hakijan suostumuksella tehtävä luottotietojen tarkistus ja perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys, joiden läpäiseminen on ehto työsuhteen alkamiselle. Tehtävään valitulta henkilöltä edellytetään myös hyväksyttyä terveystarkastusta, joka sisältää huumausainetestauksen.
Lisäksi odotamme
Tarjoamme sinulle
Avarn Securityssä saat mahdollisuuden kehittyä ja edetä työurallasi isossa yhtiössämme. Tarjoamme henkilöstöllemme hyvät koulutusmahdollisuudet ammatillisen kehittymisen tueksi, modernit työvälineet ja kattavat henkilöstöedut. Meille henkilöstön hyvinvointi ja reilu kohtelu on ensisijaisen tärkeää.
Kiinnostuitko?
Haethan tehtävää mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 31.8.2026. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana. Liitäthän mukaan ansioluettelosi sekä hakemuskirjeen.
Lisätietoja tehtävästä antaa
Palvelupäällikkö Noora Valo /
Palveluesihenkilö Juho Kiili /
Henkilöstökoordinaattori Anni Teerialho /
Mikä on Avarn Security?
Avarn Security on vastuullinen turvapalveluyritys ja turvallisuusteknologian asiantuntija, joka toimii Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Yhtiö tuottaa turvallisuusratkaisuja ja turvallisuuspalveluja yrityksille ja julkisen sektorin organisaatioille työllistäen yli 16 000 työntekijää. Tehtävämme on auttaa tekemään asiakkaidemme toimintaympäristöstä turvallinen ja sujuva. Suomessa toimimme valtakunnallisesti 11 toimipisteemme kautta ja työllistämme noin 3 000 turvallisuusammattilaista.