Suomen ensimmäiseksi Vuoden Kustantajaksi (2017) valittu Terassi Media Oy etsii nyt yrittäjähenkistä Asiakkuuspäällikköä.
Vain muutamassa vuodessa olemme vieneet omat aikakauslehtibrändimme Suomen lisäksi Pohjoismaihin, kaikkiin saksankielisiin maihin sekä englanninkielisille markkinoille aina Australiaan, Uuteen-Seelantiin, Kanadaan ja Yhdysvaltoihin asti.
Kasvamme edelleen – ja etsimme nyt rinnallemme henkilöä, joka haluaa kasvaa kanssamme.
nautit uusien asiakkuuksien rakentamisesta
uskallat tarttua puhelimeen
haluat vaikuttaa omaan ansiotasoon
pidät tavoitteista
rakennat pitkäaikaisia asiakassuhteita
innostut myös kansainvälisestä liiketoiminnasta.
Aikaisempi kokemus mediasta on etu, mutta ratkaisevaa tärkeämpää on oikea asenne.
mahdollisuuden päästä mukaan suomalaisen mediayhtiön kansainväliseen kasvuun
aidon mahdollisuuden vaikuttaa yrityksen tulevaisuuteen
huippulaadukkaat tuotteet, joiden takana on helppo siesta; mm. Terassi-lehti oli vuonna 2025 pohjoismaiden myydyin piha- ja puutarhalehti!
joustavan yrittäjämallin
erittäin kilpailukykyisen provisiomallin
mahdollisuuden rakentaa pitkä ura kanssamme.
Kaikki Terassi Medialaiset työskentelevät yrittäjinä.
Tarjoamme 30 %:n provision kaikesta omasta myynnistäsi, joten ansiotasollesi ei ole asetettu ylärajaa. Mitä paremmin onnistut, sitä paremmin ansaitset.
Tämä tehtävä sopii erityisesti henkilölle, joka haluaa ottaa vastuun omasta menestyksestään eikä kaipaa valmiiksi rajattua palkkakattoa.
pitkäjänteisyyttä
avoimuutta
rehellisyyttä
oma-aloitteisuutta
jatkuvaa oppimista
rohkeutta kokeilla uutta
innovatiivista ajattelua.
Olemme ketterä perheyritys, jossa päätökset tehdään nopeasti ja hyvät ideat viedään käytäntöön ilman raskasta organisaatiota.
Saat työskennellä suoraan yrityksen johdon kanssa ja olla mukana rakentamassa suomalaisen mediayrityksen seuraavaa kasvuloikkaa kansainvälisille markkinoille.
Jos haluat työn, jossa voit aidosti vaikuttaa omaan tulevaisuuteesi, viihdyt meillä.
Koska työ perustuu aktiiviseen asiakasyhteydenpitoon puhelimitse, toivomme, että otat meihin yhteyttä myös puhelimitse hakemuksesi lähettämisen lisäksi.