Etsimme osaavaa ja kehittämisorientoitunutta apulaisrehtoria vastaamaan koulutuksen arjen sujuvuudesta, pedagogisen toiminnan kehittämisestä sekä keskeisten prosessien johtamisesta ammatillisessa koulutuksessa. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Aloitus 1.10.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Apulaisrehtorina työtehtäviisi kuuluu pedagoginen johtaminen yhdessä rehtorin kanssa, opettajien esihenkilönä toimiminen sekä rehtorin sijaistaminen. Lisäksi työskentelet kehittämiseen liittyvien tehtävien parissa vastaten opetukseen liittyvien hankkeiden valmistelusta, koordinoinnista ja hallinnoinnista. Työtehtäviisi kuuluu mahdollisesti opetusta osaamisalasi mukaan.
Apulaisrehtorin tehtävässä kehität ammatillisen koulutuksen toteuttamista ja vastuualuettasi yhdessä rehtorin ja muun opetushenkilöstön kanssa. Tehtävänkuvaasi kuuluu vastuualueidesi koulutuksien toteutuksien suunnittelu ja valmistelu opiskelijahallintojärjestelmässä sekä opettajien vuosityösuunnitelmien valmistelu. Apulaisrehtorina osallistut henkilöstön perehdyttämiseen, mahdollisiin sijaisjärjestelyihin ja tarvittaessa henkilöstön rekrytointiin. Apulaisrehtori huolehtii yhdessä rehtorin kanssa, että vastuualueella pysytään talousarviossa ja toimintasuunnitelmassa.
Edellytämme
Vahvaa pedagogista osaamista ja ymmärrystä oppimisprosesseista
Ylempää korkeakoulututkintoa, pedagogista pätevyyttä ja opetushallinnon tutkintoa
Kokemusta esihenkilötyöstä ja edellytyksiä toimia rehtorin sijaisena
Ammatillisen koulutuksen rahoituksen ja lainsäädännön ymmärrystä
Vahvaa digiosaamista ja kiinnostusta kehittää toimintaa sekä toimintatapoja mm. tekoälyä hyödyntäen. Oppimisalustana käytössämme on Itslearning
Kykyä suunnitella ja laatia toimivia työjärjestyksiä kokonaisvaltaisesti
Vahvaa osaamista Primus-, Kurre- ja Wilma-järjestelmien käytössä.
Järjestelmällistä ja ennakoivaa työotetta
Arvostamme
Hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä toimia erilaisten ihmisten kanssa asiakaspalveluotteella sekä joustavuutta ja sitoutumista Hevosopiston strategian toteuttamiseen
Itsenäistä, joustavaa ja reipasta työskentelyotetta
Hevosalan tuntemusta
Palkkaus ja työaika yksityisen opetusalan TES. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vastuullisen työtehtävän hevosalan suurimmassa oppilaitoksessa. Työsuhde-etuina tarjoamme kattavan työterveyshuollon, rajattoman käytön omalla kuntosalillamme, henkilökuntaetuja palveluistamme sekä ePassi virike-edun.
Ennen tehtävän vastaanottamista valitun on toimitettava nähtäväksi lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote. Tehtävässä noudatetaan 6 kk koeaikaa.
Lähetä CV ja hakemuksesi 31.8.2026 mennessä sähköpostitse
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Rehtori Päivi Niska, 040676 6060,
Toimitusjohtaja Heli Kivimäki, 040667 2202,