Aesthetician

Kosmetologi Hilla Helsinkiin

Hilla Helsinki Oy
Finland, 00120 HELSINKI
Full-time
Direct hire

**Tule meille työkaveriksi!** Etsimme Hillaan lempeää ja asiakaspalveluhenkistä kosmetologia osa- tai kokoaikaiseen työhön. Voit olla kokenut ammattilainen tai vasta valmistunut – koulutamme sinut perusteellisesti Hillan hoitokonsepteihin. Avasimme keväällä uuden, entistä suuremman toimipisteen Helsingin keskustaan, ja etsimme nyt vielä muutamaa uutta kosmetologia kasvavaan tiimiimme. Toivomme, että nautit hemmottelevien kasvohoitojen, rentouttavien hierontojen ja parihoitojen tekemisestä sekä työskentelystä laadukkaan suomalaisen kosmetiikan parissa. Kaikki hoitajamme toimivat sopimusyrittäjinä tai kevytyrittäjinä 50/50-provisiomallilla. Asiakkaita riittää, ja sitoutuneella sekä osaavalla hoitajalla on erinomaiset mahdollisuudet hyvään toimeentuloon. Suurin kysyntä hoidoille on iltaisin ja viikonloppuisin, joten toivomme, että voit työskennellä sekä aamu- että iltavuoroissa sekä 1–2 viikonloppuna kuukaudessa. Kerro hakemuksessasi myös mahdollisesta muusta osaamisestasi. Osa kosmetologeistamme tekee hoitotyön lisäksi esimerkiksi hallinnon, markkinoinnin, myymälän tai hoitolan arkeen liittyviä tehtäviä. Jos arvostat rauhallista ja korkeatasoista työympäristöä sekä lämminhenkistä tiimiä, lähetä hakemuksesi.

Translated
Job offer details
Work schedule: Full-time
Number of posts: 2
Job offer language: Finnish (fi)
Workplace
Location city: 00120 HELSINKI
Location region: Helsinki-Uusimaa
Country: Finland
Company
Employer name: Hilla Helsinki Oy
Company address: Yrjönkatu 11
City: 00120 HELSINKI
Country: Finland