Aloitteleva maanrakentaja
Etsimme asiakasyrityksellemme aloittelevaa maanrakentajaa monipuolisiin infra- ja maanrakennusalan työtehtäviin Tampereen alueelle. Tehtävä sopii henkilölle, jolla on jo hieman kokemusta maanrakennus- tai rakennusalalta esimerkiksi työharjoittelun, kesätöiden tai aiempien työtehtävien kautta ja halu kehittyä alan ammattilaiseksi.
Työnkuva koostuu monipuolisista maanrakennusalan työtehtävistä työmaan tarpeiden mukaan. Työtehtäviisi voi kuulua esimerkiksi kaivantojen viimeistelyä, putkien ja kaivojen asennuksissa avustamista, käsikaivuuta, tärylevyn käyttöä, mittauksissa avustamista, materiaalien siirtoa, työmaan suojaus- ja viimeistelytöitä sekä muita maanrakennusalan tehtäviä. Työtehtävät vaihtelevat kohteen etenemisen mukaan, joten pääset kartuttamaan osaamistasi monipuolisesti eri työvaiheissa kokeneempien ammattilaisten rinnalla.
Työt alkavat joustavasti sopimuksen mukaan. Työaika on pääsääntöisesti ma–pe klo 7.00–15.30.
Palkka määräytyy osaamisesi ja kokemuksesi mukaan: TES mukainen palkka 12,60-17,13 €/h+ mahdolliset lisät.
Työllistymisen edellytyksenä on:
Voimassa oleva Tieturva 1 -kortti, oman auton käyttömahdollisuus sekä kokemus putkiasennuksista tai tärylevyn käytöstä katsotaan eduksi.
Mitä tarjoamme:
Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian ja kerro siinä aiemmasta kokemuksestasi sekä siitä, millaisiin maanrakennusalan työtehtäviin haluaisit kehittyä. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana.
Lisätiedot
HR Trainee Lauri Mäkinen
040 832 4363
Avainsanat: aloitteleva maanrakentaja, maanrakentaja, maanrakennustyöntekijä, infra, maarakennus, putkiasennus, käsikaivuu, Tampere, Pirkanmaa