Ponsse on maailman suurimpia tavaralajimenetelmään perustuvien metsäkoneiden valmistajia. Keskitymme menestymään yhdessä asiakkaidemme kanssa ja pidämme ihmiset toimintamme keskiössä. Haluamme olla vastuullisen metsätalouden halutuin yhteistyökumppani, ja tämän saavuttamiseksi tarvitsemme erinomaisia osaajia työskentelemään korkean teknologian koneiden ja digitaalisen huipputeknologian parissa.
Haemme Vieremän metsäkonetehtaalle
Ponssen pintakäsittelyssä pääset viimeistelemään komponentteja, joiden jälki näkyy suoraan asiakkaalle asti. Työhön kuuluu pintakäsittelyn eri vaiheita alusta loppuun. Esikäsittelyistä ja suojauksista pohjatöihin sekä käsin tehtävään märkämaalaukseen. Ympärillä on moderni tuotantoympäristö ja prosessissa hyödynnetään myös automaatiota. Työtä tehdään sekä itsenäisesti että porukalla, ja hyvä lopputulos syntyy yhteistyöllä. Etsimme joukkoomme pitkäaikaista tekijää vakituiseen työsuhteeseen.
Työ on kaksivuorotyötä maanantaista perjantaihin. Palkkauksessa noudatetaan Teknologiateollisuuden työehtosopimusta, ja lopullinen palkkataso määräytyy osaamisen ja kokemuksen perusteella.
alan koulutus ja/tai käytännön kokemus pintakäsittelystä
kyky toimia huolellisesti ja vastuullisesti vaihtelevissa tilanteissa
valmius työskennellä sekä itsenäisesti että tiimissä
suomen kielen taito
monipuolisen työnkuvan ja mahdollisuuden kehittyä
modernin, tehokkaan työympäristön
savuttoman työpaikan
hyvän perehdytyksen tehtäviin sekä tiimin tuen arjessa
Lisätietoja tehtävästä: Pekka Jormanainen, Production Supervisor,,puh. +358404865343
Ponssen tavoitteena on työkulttuuri ja -ympäristö, jossa ihmiset voivat olla parhaimmillaan omana itsenään ja työskennellä hyvin yhdessä. Asiakas on työmme keskiössä ja kannustamme jatkuvasti ponsselaisia avoimeen ja aloitteelliseen viestintään, yhteistyöhön, vastuun ottamiseen ja ketterään toimintaan. Välitämme aidosti työntekijöistämme ja heidän hyvinvoinnistaan ja kasvustaan. Tervetuloa Ponssen tiimiin!