Varhaiskasvatuksen sosionomina suunnittelet, arvioit ja toteutat varhaiskasvatuksen pedagogista toimintaa ja tuet lapsen yksilöllistä oppimista Kauniaisten varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman mukaisesti yhdessä tiimin ja koko työyhteisön kanssa. Rakennat yhdessä työyhteisön kanssa laadukasta varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toimintakulttuuria ja oppimisympäristöä. Erityisosaamisellasi tuot yhteisöllisiä, yhteiskunnallisia ja sosiaalipedagogisia näkökulmia pedagogiseen työhön.
Tehtävä sijoittuu ympärivuorokautiseen varhaiskasvatukseen, joten sinulla tulee olemaan myös aamu-, päivä-, ilta- ja yövuoroja sekä viikonloppu- sekä pyhätöitä. Kun lapsia ei ole varhaiskasvatuksessa illalla/yöllä/viikonloppuna, työskentelet osana päiväaikaisen varhaiskasvatuksen tiimejä. Olet siis tärkeä osa koko työyhteisöämme. Työkavereina ympärivuorokautisessa varhaiskasvatuksessa sinulla on 4 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa.
Päiväkoti on avattu 8/2023 ja tilamme ovat modernit ja siistit. Jakotilojen lisäksi päiväkodissa on työskentelytila työntekijöille ja taukotila on rauhoitettu tauoille. Lapsilla on pihoilla riittävästi tilaa juosta ja leikkiä. Tammikummun päiväkoti sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella, bussipysäkki on lähellä. Pihassa on reilusti pysäköintitilaa.
Tarjoamme sinulle:
-Hyvin resursoidun varhaiskasvatuksen arjen
Odotamme sinulta:
Tehtäväkohtainen peruspalkka: 3116,49e7kk + vuorolisät sekä mahdollinen kokemuslisä
Työaikamuoto: jaksotyö
Sopimusala: KVTES
Tehtävä täytetään tai sopimuksen mukaan 1.9.2026 tai sopimuksen mukaan
Kelpoisuusvaatimus:
Vähintään sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, johon sisältyvät varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai sosionomin tutkinto, jota on täydennetty mainituilla opinnoilla (540/2018 27§).
Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote