"Lumise on Suomen suurimpia ajoneuvovalojen verkkokauppoja sekä niin valaisinalan, että Outdoor -elämän ratkaisujen edelläkävijä. Markkinoilla Lumise tunnetaan erityisesti laadukkaista valotuotteista, monipuolisesta valovalikoimasta sekä asiantuntevasta palvelusta. Lumisen missio on lisätä liikenne- ja työturvallisuutta, pimeässä toimimisen suorituskykyä sekä tarjota odotukset ylittäviä wau-elämyksiä. Tuotevalikoimaan kuuluvat muun muassa autojen ja työkoneiden valaisimet, otsa- ja taskulamput, varavirtalähteet sekä aurinkopaneeliratkaisut. Kasvava tiimimme koostuu tällä hetkellä yli kahdestakymmenestä työntekijästä Suomessa sekä Ruotsissa. Lumisen verkkokauppa palvelee vuosittain jo kymmeniätuhansia asiakkaita ympäri maailmaa ja visionamme on olla maailman johtava verkkokauppatoimija alallaan, tarjoten parhaan asiakas- ja työntekijäkokemuksen."
Haluatko päästä osaksi erikoisliikkeen osaavaa tiimiä? Nyt sinulla on siihen mahdollisuus!
Etsimme asiakkaallemme Lumiselle elokuusta lähtien varastotyöntekijöitä Rovaniemellä sijaitsevaan myymälään. Työsuhteet ovat eri eri pituisia määräaikaisuuksia eri tuntimäärillä.
Työtehtävät koostuvat verkkokauppavaraston päivittäisistä toiminnoista, kuten tavaran vastaanotosta, hyllytyksestä, keräilystä, pakkaamisesta, varaston järjestelytehtävistä ja muista logistiikan tukitoiminnoista.
Tehtävässä vaaditaan hyviä tiimityötaitoja ja huolellista työotetta. Työ voi sesongin keskellä olla kiireistä, joten tarvitset hyvää paineensietokykyä sekä kykyä ylläpitää tarkkuutta ja työtahtia myös toistuvissa työvaiheissa. Työ on fyysistä ja liikkuvaa, joten riittävä fyysinen kunto on välttämätöntä.
Eduksi katsomme aiemman kokemuksen varasto-, logistiikka- tai verkkokauppaympäristöstä. Eduksi katsotaan myös kokemus trukkikuskin tehtävistä sekä keräily-, pakkaus- tai vastaanottotyöstä.
Lisäksi toivomme sinulta
Työ sijoittuu pääasiassa arkipäiville, yksittäiset lauantaivuorot ovat mahdollisia. Työaika on pääasiassa klo 8-16, mutta sesongin aikana työvuoroja voidaan porrastaa tarpeen mukaan esimerkiksi klo 7.00–15.00 ja klo 8.00–16.00.
Työjaksot ja -tunnit:
Ilmoitathan hakemuksessasi millä ajanjaksolla olisit käytettävissä, ja etsitkö kokoaikaista vai kiireapulaisen tehtävää
Palkkaus: Kaupan alan TES
Tarjoamme sinulle:
Mikä kiinnostuit, laita meille hakemus! Täytämme avoimet tehtävät heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa Aino Autio,. Puhelimitse tehtävästä voit kysyä pe 12.6., to 18.6. tai ti 23.6. klo 9-10 välillä. Puh. 040 921 8257.