Lapin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut hakee koulutuspäällikköä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen, joka alkaa sopimuksen mukaisesti alkusyksystä 2026.
Lapin yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelut -yksikkö on jatkuvan oppimisen ja kehittämistoiminnan asiantuntijaorganisaatio. Toimintamme perustuu yhteiskunnan muutoksista ja asiakkaiden tarpeista lähtevään koulutus- ja kehittämistoimintaan. Tuomme ennakointi- ja tutkimustiedon käytännönläheisesti asiakkaan osaamisen kehittämisen tueksi. Yksikkömme toimintaa ohjaavat arvot ovat laatu, vaikuttavuus, inhimillisyys ja yhdessä tekemisen ilo.
Koulutuspäällikkönä vastaat 5 – 7 henkilön kokoisen Johtaminen ja työyhteisöjen kehittäminen -asiantuntijatiimin toiminnan kokonaisvaltaisesta koordinoinnista ja kehittämisestä. Johdat tiimin toimintaa sisältöjen, prosessien ja kumppanuuksien kautta, roolissa ei ole esihenkilövastuuta.
Keskeisiin tehtäviisi kuuluu
Koordinoit tiimin toimintaa sekä vastaat toiminnan suunnittelusta ja operatiivisesta ohjauksesta
Toimit hanketoiminnassa asiantuntijana ja osallistut hankkeiden operatiiviseen toteutukseen
Vastaat talouden suunnittelusta ja seurannasta tiimitasolla
Koordinoit asiakkuuksia ja yhteistyötä sidosryhmien kanssa
Johdat hankevalmistelua ja osallistut rahoituksen hankintaan
Tuet yksikön strategista suunnittelua ja toimeenpanoa.
Tarjoamme sinulle
kokeneen ja innostuneen työyhteisön, jossa voit kehittää osaamistasi ja hyödyntää ammattitaitoasi
asiantuntevan tiimin tuen
vakaan organisaation tuomaa turvaa
modernit työvälineet
joustavan liukuvan työajan
hyvän tasapainon työn ja vapaa-ajan välillä
kattavan työterveyshuollon
liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedut.
Odotamme sinulta
soveltuvaa ylempää korkekoulututkintoa
vahvaa kokemusta tki- ja täydennyskoulutustoiminnasta
monipuolista kokemusta hankehallinnosta
aluekehitystyöhön liittyvän toimintaympäristön tuntemusta
vahvaa asiantuntijuutta yritystoiminnan kehittämisestä sekä kykyä ennakoida työelämän kehittämistarpeita
hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä kykyä toimia verkostomaisessa toimintaympäristössä
odotamme hyvää suomen- ja englanninkielen taitoa
taloudellisen ajattelun ja suunnittelun osaamista.
Eduksi katsomme
kokemuksen tki-hankkeiden johtamisesta
kansallisten ja kansainvälisten EU-rahoitusohjelmien tuntemisen
kokemuksen kv-hanketoiminnasta.
Lisätietoja tehtävästä
Lisätietoja tehtävästä antaa koulutus- ja kehitysjohtaja Antti Koski, antti.koski(at)ulapland.fi puh. 040 736 8481. Haastattelut tehtävään järjestetään 17.-18.6.2026
Tutustu yksikköön: https://www.ulapland.fi/FI/Yksikot/Koulutus--ja-kehittamispalvelut
Työpaikan osoite: Yliopistonkatu 8, 96300 ROVANIEMI
Työn kesto: toistaiseksi, aloitus sopimuksen mukaan syksy 2026
Työaika: 100%
Koeaika: 6 kuukautta
Palkkaus: Palkka on noin 4400-4800 €/kk. Tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustason perusteella vaativuustasolle 10 (3883,72 €/kk). Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa.
Lapin yliopisto
Lapin yliopisto on kansainvälinen tiede- ja taideyliopisto aivan napapiirin tuntumassa Rovaniemellä, Lapin pääkaupungissa. Arktinen yliopistomme luo uutta tietoa, taitoa ja osaamista pohjoisen puolesta, maailmaa varten. Koulutus- ja tutkimusalojamme ovat kasvatustieteet, oikeustiede, taide ja muotoilu, yhteiskuntatieteet sekä pohjoiset ja arktiset kysymykset. Strategiset valintamme painottavat globaalia arktista vastuuta, kestävää matkailua sekä tulevaisuuden palveluja ja etäisyyksien hallintaa.
Lapin yliopisto arvostaa yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössä.
Tutustu meihin lisää:
Sähköposti: Sijainti: Yliopistonkatu 8, 96300 Rovaniemi