Haemme nyt lähihoitajaa osa-aikaiseen (60-80%) määräaikaiseen työsuhteeseen. Suoritetut lääkeluvat sekä aikaisempi työkokemus esimerkiksi kotihoidosta tai sairaalan osastolla työskentelystä katsotaan eduksesi. Toivomme, että voisit aloittaa työssä viimeistään elokuun aikana ja työsuhde kestää näillä näkymin 2.5.2027 saakka. Lähihoitajan työ kuntoutuskeskuksessa on monipuolista ja meillä pääsee osaksi mielenkiintoisia kuntoutuspolkuja ja mukaan palkitseviin onnistumisen hetkiin. Työtä ohjaa asiakkaan kuntoutus- ja hoitosuunnitelma.
Teemme hoitotyötä omahoitajamallilla, joten pääset mukaan moniammatillisiin verkostopalavereihin sekä tutustumaan kuntoutujan tarinaan. Lähihoitajana tuet vammautunutta asiakasta kuntoutumisessa ja mahdollisimman itsenäiseen elämään palaamisessa. Olet myös asiakkaan tukena vammautumisen aiheuttamassa valtavassa elämänmuutoksessa ja siihen liittyvien tunteiden käsittelyssä. Hoitotyön osalta keskitymme perushoitoon sekä hoitotoimenpiteiden ohjaamiseen.
Validian kuntoutuspalveluiden asiakkaina on neurologisen tai aivovamman saaneita henkilöitä. Kuntoutuskeskus Synapsiassa tuotamme niin avo- kuin laitoskuntoutusta. Meillä työskentelee eri alojen ammattilaisia, kuten lähihoitajia, sairaanhoitajia sekä kuntoutuksen ammattilaisia. Tutustu lisää kuntoutuskeskus Synapsiaan alla olevasta linkistä. Voit myös kurkata Instagramista, miltä meno meillä Validialla näyttää!
Validialla työtä ohjaavat arvot Kunnioitus, Osaaminen, Sujuvuus ja _Vastuullisuus._Jokaisella on oikeus arvokkaaseen elämään, ja meillä sekä asiakkaat että työntekijät tulevat kuulluksi. Opimme toisiltamme, johdamme kuunnellen ja pidämme lupauksemme.
Perehdytyksen osaamisesi ja vahvuuksiesi mukaan
Ammattitaitoisen huumorilla höystetyn työyhteisön tuen
Yksityisen terveyspalvelualan työehtosopimuksen mukaisen palkan
Työkykypainotteisen ja lakisääteistä laajemman työterveyshuollon
Työsuhde-edut mm. Epassi-kulttuuri, liikunta- ja työmatkaedun sekä vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
Koulutusmahdollisuuksia
Soveltuvaa sosiaali- ja terveysalan koulutusta
Terveydenhuollon ammattiin valmistuneen nimikesuojatun ammattihenkilön rekisteröitymistä JulkiTerhikkiin
Tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista tuberkuloosiselvitystä
Rikosrekisteriotteen esittämistä sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain mukaisesti
Sujuvaa suomen sekä ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa
Hygieniapassia
EA1tasoista ensiapukoulutusta
Yhdessä tekemisen asennetta ja kykyä toimia niin itsenäisesti kuin yhdessä muiden kanssa
kokemusta Apotti- tai Mediatri potilastietojärjestelmien käytöstä
Lähetä tietosi hakulomakkeen kautta, jotta tulet huomioiduksi rekrytointiprosessissa. Hakuaikaa on 3.6 asti. Haastattelemme jo hakuaikana, ja tehtävä täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja antaa hoitotyön palvelupäällikkö Marika Mehtonen, puh. 044 465 0542 tai sähköpostitse.
______________________________________________________________
Panostamme siihen, että rekrytointi on reilua ja että juuri sinun osaamisesi pääsee esiin. Tässä rekrytoinnissa hyödynnämme Hubert.ai -tekoälyhaastattelua.
Hakemuksen jättämisen jälkeen sinut kutsutaan chat-pohjaiseen haastatteluun virtuaalisen rekrytointiassistenttimme Hubertin kanssa. Haastattelu kestää noin 15-20 minuuttia, ja voit tehdä sen sinulle sopivana aikana. Suosittelemme kuitenkin aloittamaan sen pian, jotta rekrytointi etenee sujuvasti. Tekoälypohjainen haastattelu toimii vain tukityökaluna, kaikki lopulliset arviot ja päätökset tekee ihminen.
Rekrytoinnin loppuvaiheeseen eteneviltä hakijoilta pyydämme suosittelijoiden yhteystietoja. Suosittelijapalautteet keräämme Refapp-sovelluksen kautta. Suosittelijoiden puuttuminen ei kuitenkaan sulje pois etenemistä, etenemme aina tapauskohtaisesti ja löydämme yhdessä sopivan ratkaisun.