Etsimme nyt lähihoitajaa osaksi ammattitaitoista ja lämminhenkistä tiimiämme. Tarjoamme sinulle suunnitelmallisen perehdytyksen, kannustavan työyhteisön sekä mahdollisuuden tehdä työtä, jossa jokaisella kohtaamisella on merkitys. Meillä et jää yksin, saat tueksesi mukavat ja osaavat kollegat, jotka auttavat sinua onnistumaan.
Tammelan Validia-asunnot on ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö, jossa asuu 10 asiakasta. Asiakkaamme ovat vammaisia, vammautuneita tai neurologisia sairauksia sairastavia henkilöitä, ja me Validialla mahdollistamme heidän omannäköisensä ja laadukkaan elämän. Työssäsi huolehdit asiakkaiden päivittäisistä toiminnoista, lääkehoidosta, viriketoiminnasta ja hyvinvoinnin seurannasta. Toimit nimettyjen asiakkaiden omahoitajana ja työskentelet tiiviisti sekä asiakkaiden että heidän läheistensä kanssa. Työ on 3-vuorotyötä.
Validialla työtä ohjaavat arvot Kunnioitus, Osaaminen, Sujuvuus ja _Vastuullisuus._Jokaisella on oikeus arvokkaaseen elämään, ja meillä sekä asiakkaat että työntekijät tulevat kuulluksi. Opimme toisiltamme, johdamme kuunnellen ja pidämme lupauksemme.
Perehdytyksen osaamisesi ja vahvuuksiesi mukaan
Ammattitaitoisen huumorilla höystetyn työyhteisön tuen
Sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen G20C palkan lisäksi mahdollisuuden pikapalkitsemiseen suoritusten ja tavoitteiden saavuttamisen ansiosta
Mahdollisuuden erilaisiin vastuurooleihin oman ammattitaitosi kehittämiseksi sekä palkkarakenteesi nostamiseksi
Työkykypainotteisen ja lakisääteistä laajemman työterveyshuollon
Työsuhde-edut mm. Epassi-kulttuuri, liikunta- ja työmatkaedun sekävapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
Koulutusmahdollisuuksia
Soveltuvaa sosiaali- ja terveysalan koulutusta
Sosiaalihuollonnimikesuojatun ammattihenkilönrekisteröitymistä JulkiSuosikkiin
Tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaasekä 55 §:n mukaista tuberkuloosiselvitystä
Rikosrekisteriotteen esittämistä sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain mukaisesti
Suoritettua hygieniapassia tai valmiutta sen suorittamiseen kolmen kuukauden kuluessa työsuhteen alkamisesta
Riittävää suomen kielen taitoa
Lähetä tietosi hakulomakkeen kautta, jotta tulet huomioiduksi rekrytointiprosessissa. Hakuaikaa on 10.5 asti. Haastattelemme jo hakuaikana, ja tehtävä täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoa tehtävästä antaa rekrytointiasiantuntija puh. 044 765 0813 tai.
______________________________________________________________
Rekrytoinnin eteneminen
Panostamme siihen, että rekrytointi on reilua ja että juuri sinun osaamisesi pääsee esiin. Tässä rekrytoinnissa hyödynnämme Hubert.ai -tekoälyhaastattelua.
Hakemuksen jättämisen jälkeen sinut kutsutaan chat-pohjaiseen haastatteluun virtuaalisen rekrytointiassistenttimme Hubertin kanssa. Haastattelu kestää noin 15-20 minuuttia, ja voit tehdä sen sinulle sopivana aikana. Suosittelemme kuitenkin aloittamaan sen pian, jotta rekrytointi etenee sujuvasti. Tekoälypohjainen haastattelu toimii vain tukityökaluna, kaikki lopulliset arviot ja päätökset tekee ihminen.
Ennen haastattelua voit lukea tämän artikkelin, josta löydät vinkkejä ja käytännön neuvoja valmistautumiseen: Vinkkejä ensimmäiseen Hubert-haastatteluusi.
Rekrytoinnin loppuvaiheeseen eteneviltä hakijoilta pyydämme suosittelijoiden yhteystietoja. Suosittelijapalautteet keräämme Refapp-sovelluksen kautta. Suosittelijoiden puuttuminen ei kuitenkaan sulje pois etenemistä, etenemme aina tapauskohtaisesti ja löydämme yhdessä sopivan ratkaisun.
Lisätietoa henkilötietojesi käsittelystä ja oikeuksistasi löydät täältä.