Tule rakentamaan kanssamme tulevaisuuden Järvenpäätä! Järvenpään kaupungilla teemme joka päivä työtä sujuvan arjen ja hyvinvoinnin eteen. Meillä työskentelee yli 1 600 ammattilaista, ja yhteistä meille on halu oppia, kehittyä ja tehdä työn arjesta mielekästä. Innostumme valmentavasta työotteesta, yhteisöohjautuvuudesta, oppimisen mahdollisuuksista ja joustavasta työkulttuurista.
Haluatko olla se aikuinen, jonka ansiosta lapsen koulupolku tulee mahdolliseksi turvallisesti, kannatellen ja onnistumisia yhdessä juhlistaen?
Etsimme nyt KUNTOUTTAVAN OPETUKSEN KOULUVALMENTAJAA vakituiseen työsuhteeseen Kartanon kouluun.
Kuntouttavan opetuksen kouluvalmentajana tuot moniammatilliseen tiimiimme vahvaa sosioemotionaalista osaamista. Arvioit ja tuet oppilaiden koulunkäyntikykyä siellä, missä tukea eniten tarvitaan.
Työpäiväsi sisältää:
Työsuhteen alussa työskentely tapahtuu Kartanon koulun kahdessa alakoulun kuntouttavan opetuksen ryhmässä. Työ on pääsääntöisesti lähityötä, mutta satunnaisesti myös etätyö on mahdollista.
Miksi tulisit meille Järvenpäähän?
Meillä on lämmin, kehittämismyönteinen ja rohkeasti kokeileva työyhteisö. Tukenasi ovat esihenkilö, kaksi kuntouttavan opetuksen kouluvalmentajaa, kotoutumisen kouluvalmentaja sekä ylä- ja yhtenäiskoulujen kouluvalmentajat. Lisäksi toimit osana koulun moniammatillista tiimiä et jää yksin, ja apua on aina saatavilla.
Meillä on lupa kokeilla ja kehittyä. Joskus saa myös epäonnistua tärkeintä on löytää yhdessä toimivat ratkaisut oppilaiden ja perheiden parhaaksi.
Mitä odotamme Sinulta
Eduksi katsomme:
Rekrytoinnin eteneminen
Tässä rekrytoinnissa käytämme anonyymiä hakua:
Ensimmäisessä käsittelyvaiheessa hakijan henkilö- ja liitetiedot piilotetaan.
Haastatteluun kutsuttavat valitaan osaamisen, koulutuksen ja kokemuksen perusteella.
Anonymiteetti puretaan vasta haastatteluvaiheessa.
Lisätietoja tehtävästä:. Kirjoitathan viestiin selkeästi, mistä työtehtävästä on kysymys, esimerkiksi linkki hakuilmoitukseen.
Hakuaika päättyy 23.4.2026 klo 15
Lähetä hakemuksesi sähköisesti Järvenpään kaupungin rekrytointijärjestelmän kautta.
Tule tekemään vaikuttavaa ja merkityksellistä työtä kanssamme odotamme innolla hakemustasi!
Kelpoisuusvaatimukset
Kelpoisuusvaatimuksena kuntouttavan opetuksen kouluvalmentajan työhön on soveltuva sosiaali- tai terveysalan AMK-tutkinto, esimerkiksi sairaanhoitaja, toimintaterapeutti, sosionomi tai AMK-tutkintoa vastaava aiempi opistotason tutkinto.
Palvelusuhteen ehdot