Hailuodon kunta toteuttaa EAKR-rahoitteisen selvityshankkeen "Hailuodon Portti. Hailuodon vierailukeskuksen ja Huikun satama-alueen kehittämisen selvityshanke".
Hankkeessa selvitetään ja havainnollistetaan toteuttamishankkeita varten:
Hankkeen toimenpiteet perustuvat Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikön kanssa 2025 toteutettuun ideakilpailuun sekä paikallisten elinkeinotoimijoiden, yhteistyö- ja sidosryhmätahojen sekä investorien kanssa toteutettavaan työpakettiin.
Hailuodon kunta hakee määräaikaista projektityöntekijää (palvelumuotoilu) 50% osa-aikaiseen työsuhteeseen konserni- ja elinvoimapalveluihin ajalle 4.5.-30.9.2026. Työskentely ajoittuu touko-kesäkuulle ja elo-syyskuulle.
Projektityöntekijä työskentelee yhteistyössä hankkeen projektipäällikön kanssa. Keskeisiä tehtäviä ovat:
Kelpoisuusehtona on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto. Myös opintojen loppuvaiheessa olevat hakijat voidaan huomioida.
Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää kokemusta palvelumuotoilusta, itsenäistä työskentelyotetta, kykyä tiimityöskentelyyn sekä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.
Eduksi luetaan kokemus kuntien yleisestä kehittämisestä.
Palkkaus on KVTES:n mukaisesti.
Työ on mahdollista hoitaa osittain etätyönä.
Tehtävässä noudatetaan koeaikaa, joka on 2 kk.
Hakemukset toimitetaan Kuntarekryn kautta.