Työsopimuksen tyyppi: vakituinen
Sijainti: Tehdaskylänkatu 3, 11710 Riihimäki
Hakuaika päättyy: 19.4.2026
Oletko tuotekehitysprojekteista kiinnostunut mekaniikkasuunnittelija, joka haluaa vaikuttaa tuotteisiin alusta loppuun saakka? Kotimaisen puolustusteknologian erikoisosaaja Kenno Tech etsii nyt kasvavaan joukkoonsa mekaniikkasuunnittelijaa Riihimäelle suunnittelemaan ja vetämään tuotekehitysprojekteja!
Mekaniikkasuunnittelijana Kenno Techillä työskentelet vaihtelevissa tuotekehitysprojekteissa. Kenno Tech suunnittelee ja valmistaa nopeasti siirrettäviä ja rakennettavia linnoitustuotteita, joiden kysyntä kasvaa kovaa vauhtia nykyisen liikkuvan taistelutavan ja drooniuhan takia.
Roolissa vastaat tuotekehitysprojektien etenemisestä aina suunnitteluvaiheesta prototyyppeihin ja tuotantoon saakka, pitäen huolen aikatauluista, resursoinnista ja projektien kokonaisuudesta. Rooli rakentuu vahvasti käytännönläheisen suunnittelutyön ympärille, mutta saat myös vastuuta projektien koordinoinnista ja kehittämisestä.
Työpäiväsi täyttyvät esimerkiksi projektien esisuunnittelusta, 3D-mallinnuksesta SolidWorksilla sekä teknisestä dokumentoinnista. Teet tiivistä yhteistyötä myynnin, hankinnan ja tuotannon kanssa, minkä lisäksi työskentelet suoraan teknisessä asiakasrajapinnassa esimerkiksi toteutettavuusarvioiden osalta. Tuotekehitysprojekteja on käynnissä useampia yhtä aikaa ja projektit vaihtelevat pienemmistä rakenteista laajoihin, tuhansien osien kokonaisuuksiin. Mekaniikkasuunnittelijana pääset kehittämään paitsi tuotteita, myös Kenno Techin prosesseja jatkuvasti eteenpäin.
Olet jo aiempaa työkokemusta kerryttänyt mekaniikkasuunnittelija, jolla on käytännönläheinen ote suunnitteluun ja myös kiinnostusta projektien läpivientiin. Viihdyt roolissa, jossa yhdistyvät tekninen suunnittelu, koordinointi ja yhteistyö eri sidosryhmien kanssa. Arvostamme oma-aloitteista ja toimeen tarttuvaa otetta: kasvavassa yrityksessä arki on välillä vauhdikasta.
Soveltuvaa koulutustaustaa (insinööri tai DI, konetekniikka)
Aiempaa työkokemusta mekaniikkasuunnittelusta, ideaalisti jo muutaman vuoden ajalta
Ymmärrystä metalli-, hitsaus- tai ohutlevyteollisuudesta
Alan suunnitteluohjelmistojen tuntemusta - Kenno Techilla käytössä on SolidWorks
Hyviä vuorovaikutustaitoja suomeksi ja englanniksi
ERP- ja Solidworks PDM -osaamisen
Ymmärryksen tuotekehitysprojekteista ja valmistettavuudesta
Aiemman kokemuksen projektityöskentelystä tai projektien läpiviennistä
Kokemuksen puolustusteollisuudesta tai vastaavasta ympäristöstä
Paikan kasvavassa, kotimaisen puolustusteknologian erityisasiantuntijayrityksessä
Mahdollisuuden vaikuttaa tuotteiden koko elinkaareen ja nähdä kädenjälkesi konkreettisesti valmiissa ratkaisuissa
Monipuolisen roolin, jossa saat vastuuta projekteista ja voit kehittyä myös kohti projektinpäällikön vastuita
Vastuullisen tehtävänkuvan pienessä ja kasvavassa yrityksessä, jossa pääset vaikuttamaan toimintatapoihin ja omaan työnkuvaasi ja viemään ideoita käytäntöön
Työsuhde-etuja, kuten liikunta- ja kulttuuriedun sekä laajan työterveyden
Kyseessä on vakituinen ja kokoaikainen tehtävä, jossa työllistyt suoraan Kenno Tech Oy:n palvelukseen. Työskentely tapahtuu pääasiassa Riihimäellä, ja rooli edellyttää säännöllistä läsnäoloa toimitiloissa tuotannon ja projektien tarpeiden mukaan. Tehtävään voi sisältyä jonkin verran matkustamista. Tehtävään valitulle henkilölle tehdään turvallisuusselvitys. Palkka tehtävässä asettuu alustavasti 3500-5000 €/kk välille, ja se määritellään tarkemmin osaamisesi ja kokemuksesi mukaan.
Etähaastattelut aTalentin kanssa
Haastattelut paikan päällä Kenno Techin kanssa.
Hienoa! Lähetä ansioluettelosi sekä motivaatiokirjeesi PDF-muodossa viimeistään 19.4. aTalentin hakujärjestelmän kautta osoitteessa: https://emp.jobylon.com/applications/jobs/352241/create/.
Emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse, vaan käsittelemme ainoastaan hakujärjestelmän kautta saapuneet hakemukset. Haluamme varmistaa, että kaikki hakijat voivat osallistua prosessiin tasavertaisesti ja huomioimme tarvittaessa yksilölliset esteettömyystarpeet.
Kenno Techista voit lukea lisää osoitteessa: https://kennotech.fi/. Tehtävää ja hakuprosessia koskeviin kysymyksiin vastaa viikolla 16 aTalentin Senior Recruitment Consultant Sofia Latva-Koivisto (+358503214473, sofia.latva-koivisto(at)atalent.fi). Jos en heti pääse vastaamaan puhelimeen, jätäthän tekstiviestin, niin soitan sinulle takaisin.