Informaatikko, tule osaksi Hämeenlinnan väkeä rakentamaan yhdessä houkuttelevaa Hämeenlinnaa. Meillä on avoinna vakituinen informaatikon toimi 04.05.2026 alkaen.
Informaatikko on päävastuussa kirjaston kuvailutyöstä. Tehtävään kuuluu kuvailutyön organisointi ja kuvailutyöhön liittyvä kehittäminen ja kuvailutyön säännöstöjen ja formaatin seuraaminen. Informaatikko kehittää ja ylläpitää Hämeenlinna-kokoelmaa sekä vastaa siihen liittyvästä tietopalvelusta. Informaatikko on osa kokoelmatiimiä ja hoitaa myös tiimin tehtäviä. Tehtävään kuuluu säännöllistä asiakaspalvelua ja ilta- ja viikonlopputyötä. Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kirjastojärjestelmä on Axiell Quria.
Tehtävään valittavalta edellytetään aiempaa kokemusta kuvailutyöstä ja kykyä kehittää kirjastojärjestelmää kuvailutyön näkökulmasta. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää myös valmiutta oppia ja omaksua uutta osaamista sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Arvostamme tarkkaa ja huolellista työnotetta sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja oman työnsä suunnitteluun. Arvostamme myös vahvaa näkemystä kirjaston roolista paikallisen kulttuuriperinnön säilyttäjänä ja edistäjänä.
Eduksi katsotaan linkitetyn datan mallin mukaisen kuvailun osaaminen, perehtyneisyys BIBFRAME- ja BFFI-tietomalleihin ja monipuolinen kielitaito.
Tullessasi osaksi Hämeenlinnan väkeä, saat:
joustavat työskentelymahdollisuudet, jotka tukevat työn ja vapaa-ajan sovittamista
mukavat ja osaavat työkaverit
tiimin, jossa jokainen saa olla oma itsensä ja jossa autetaan toinen toisiamme
kasvaa oman alasi huippuosaajaksi
merkityksellisen työn ja vaikuttamismahdollisuudet
mahdollistavan johtamisen oman urasi tueksi
hyvinvointiasi ja terveyttäsi tukevat työterveyspalvelut
Epassin hyvinvointisaldon
laajat henkilöstölle suunnatut hyvinvointi- ja liikuntapalvelut jaedut
kehittää, kokeilla ja kompastua
kehittäjämyönteisen työyhteisön
työnantajan tukea osaamisen kehittämiseen ja kouluttautumiseen
työpaikan, jossa on turvallista tehdä töitä
Hämeenlinnan väen toimintakulttuurissa arvostamme työyhteisön monimuotoisuutta ja teemme töitä yhdenvertaisuuden eteen. Meillä jokainen saa olla oma itsensä. Toivomme hakijoita erilaisista taustoista, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia sekä eri väestö-, kieli- ja -kulttuuriryhmien edustajia.
Tämä rekrytointi toteutetaan yhdenvertaisuutta edistävänä anonyyminä rekrytointina. Hakemuksia käsitellään rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa ilman työnhakijoiden tunnistetietoja kuten nimeä, kuvaa, syntymäaikaa, sukupuolta, yhteystietoja tai äidinkieltä. Vältä tunnistetietojen esille tuomista hakulomakkeen avoimissa kysymyksissä. Haun anonyymisyys päättyy siihen, kun päätös rekrytointikeskusteluun kutsuttavista on tehty. Kirjaathan hakulomakkeelle kaikki olennaiset tiedot. CV:n tiedot ovat rekrytoivan lähijohtajan käytössä vasta sen jälkeen, kun päätös rekrytointikeskusteluun kutsuttavista on tehty.
Haluamme olla edelläkävijä henkilöstön hyvinvoinnin edistämisessä ja olemme panostaneet henkilöstön liikunnallisen elämäntavan edistämiseen monin eri tavoin. Tästä osoituksena Hämeenlinnan kaupunki on saanut Suomen Aktiivisin Työpaikka-sertifikaatin.
Kiinnostuitko?
Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 08.04.2026 mennessä.
Mikäli sinulle heräsi kysyttävää voit olla yhteydessä kirjastotoimenjohtaja Heli Huotakoskeen sähköpostitse tai puhelimitse 30.3. klo 9-14 välisenä aikana p. 040 869 6465.
Maksettava palkka: Tehtäväkohtainen palkka on 3136,18€/kk, jonka lisäksi tehtävästä maksetaan työehtosopimuksen mukaiset kokemukseen perustuvat työkokemuslisät.
Kelpoisuusehdot, luvat ja todistukset: Tehtävän kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 op laajuiset korkeakoulutasoiset kirjasto- ja tietopalvelualan opinnot. Tehtävään valittavalta edellytetään vähintään 3 työkokemusta kirjastoalalta.
Noudatettava koeaika: Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa ja hakuaika on 23.3. - 8.4.2026.
Hämeenlinnan kaupunki
Puhelin: 040 869 6465 Sähköposti: Sijainti: Lukiokatu 2, 13100 Hämeenlinna