Seela Sijaishuolto Oy:n Nuortenkoti Peppi etsii joukkoonsa kahta kesätyöntekijää ajalle 15.6.15.8.2026.
Peppi on tyttöerityinen nuortenkoti, jossa tarjoamme turvallisen ja kuntouttavan kasvuympäristön 1317-vuotiaille tytöille. Meille sijoitettujen nuorten arjen haasteet voivat liittyä mm. koulunkäyntiin, vetäytymiseen, syömishäiriöihin, tunnesäätelyn pulmiin, voimakkaaseen psyykkiseen oireiluun sekä haasteisiin kaverisuhteissa. Tuemme myös nuoria, joilla on neuropsykiatrisia ja neuropsykologisia haasteita. Nuorilla voi olla vaikeuksia esimerkiksi vuorovaikutuksessa, kommunikoinnissa, oppimisessa, keskittymisessä ja käyttäytymisessä. Palvelumme on suunnattu nuorille, jotka tarvitsevat kuntoutuakseen vahvaa tukea. Hoitoon asettuminen voi joskus olla haastavaa, ja nuoret saattavat ajoittain olla vaaraksi itselleen tai muille.
Millaista työ on?
Ohjaajana Pepissä olet tärkeä osa nuorten arkea ja luot turvallista ilmapiiriä, jossa jokainen nuori voi kasvaa ja kuntoutua omassa tahdissaan. Työtä tehdään yhdessä tiimin kanssa päivä-, ilta- ja yövuoroissa.
Työpäiväsi voivat sisältää esimerkiksi:
Päivittäisen arjen ja kodin askareiden ohjaamista
Nuorten kuljettamista esimerkiksi kotijaksoille, harrastuksiin ja tapaamisiin
Nuorten tukemista koulunkäynnissä, harrastuksissa ja sosiaalisissa suhteissa
Turvallisuuden, hyvinvoinnin ja rajojen varmistamista
Osallistavaa ja vuorovaikutuksellista työotetta, jossa nuorten oma ääni tulee kuulluksi
Dokumentointia ja kirjaamista arjen tapahtumista ja havainnoista
Yhteistyötä nuorten perheiden, koulun ja muun verkoston kanssa
Odotamme sinulta:
Soveltuvaa sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan koulutusta (esim. sosionomi, lähihoitaja, sairaanhoitaja) tai muita alan opintoja (esim. yhteisöpedagogi, nuoriso- ja yhteisöohjaaja)
Kokemusta nuorten parissa työskentelystä
Suomen ja mielellään myös ruotsin kielen taitoa (työkieli meillä on suomi)
Voimassa olevaa ajokorttia
Lempeää ja jämäkkää työotetta sekä aitoa kiinnostusta nuorten hyvinvointiin
Kykyä kohdata nuoret ja heidän perheensä arvostavasti sekä tukea yksilöllisiä tarpeita
Valmiutta itsenäiseen työskentelyyn ja yhteistyöhön tiimin kanssa
Mitä tarjoamme?
Merkityksellisen työn nuorten elämän tukena
Kannustavan ja osaavan tiimin tuen
Kilpailukykyisen palkan
Perehdytyksen ja mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen
Mahdollisuuden keikkatyöhön kesän jälkeen joustavasti oman tilanteesi mukaan
Tutustu meihin: www.lastensuojeluseela.fi
Lähetä hakemuksesi ja CV:si otsikolla Kesätyöhakemus, Nuortenkoti Peppi. Hakemuksesta ja CV:stä tulee ilmetä vähintään koulutuksesi, työkokemuksesi sekä käytettävyytesi kesän aikana. Kerrothan myös, jos olet käytettävissä vain osan kesästä tai osa-aikaisesti.
Nähdään töissä!
Lisätiedot ja hakemukset: Yksikönjohtaja Eetu Latvala 050 378 0675