Haemme Multia-Petäjävesi kotihoitoon määräaikaiseen tehtävään ohjaajaa (amk) 31.8.2026 asti. Ohjaajana työskentelet Petäjäveden ja Multian alueella, joissa työtehtävät painottuvat erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden asioiden hoitamiseen ja kotona asumisen tukemiseen. Asiakaskunta painottuu työtehtävässä ikäihmisiin, mutta asiakkaina voi olla myös muita erityisryhmiin kuuluvia. Ohjaajana huolehdit yhdessä eri verkostojen kanssa siitä, että asiakas saa tarvittavat tukipalvelut kotiinsa. Tehtäviisi kuuluu muun muassa toimia kuntouttavalla arviointijaksolla vastuuhenkilönä, Kelan hoitotukihakemusten ja SAS-hakemusten valmistelu, omaishoitoyhteistyö sekä edunvalvonta-asioiden koordinoiminen yhteistyössä asiakkaan ja omaisten kanssa. Aamupäivisin työ painottuu asiakastyöhön, joka sisältää myös vaihtelevasti hoiva - ja hoitotyötä. Tehtävässä tarvitset ajokortin. Työntekijöidemme käytössä on autoja työnantajan puolesta. Työtä tehdään itsenäisesti, mutta tiiviisti yhteistyössä moniammatillisten tiimien kanssa. Lisäksi teet vahvaa yhteistyötä arkikuntoutuksen sekä asiakasohjauksen kanssa. Verkostoidut tehtävässä myös koko Keski-Suomen hyvinvointialueen kotihoidon ohjaajien kanssa. Perehdytys on äärimmäisen tärkeä osa sujuvaa työn aloitusta ja siihen haluammekin panostaa. Perehdytys suunnitellaan yksilöllisesti sinun tarpeesi mukaan, huomioiden esimerkiksi aikaisemman osaamisesi ja työhistoriasi. Arvostamme erinomaisia vuorovaikutustaitoja, joustavuutta, oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen harkintaan ja oman työn organisointiin. Katsomme eduksi myös palvelujärjestelmän tuntemuksen. Toivomme, että olet kiinnostunut moniammatillisen työn kehittämisestä ikäihmisten parissa. Tehtävässä tarvitaan kykyä ymmärtää ja tunnistaa asiakkaan sosiaaliseen toimintakykyyn, turvattomuuteen ja elämänhallintaan liittyviä haasteita. Työsuhde-etuina tarjoamme monipuolisesti erilaisia yritysalennuksia, joita voit hyödyntää henkilöstökortilla. ------------------------------------------------------------------------------ Kelpoisuusehtona on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto (esim. sosionomi, geronomi) tai aiempi vastaava opistoasteen tutkinto. Edellytämme rekisteröitymistä ammattihenkilöiden keskusrekisteriin. Tehtävässä edellytetään ajantasaista lääkehoitosuunnitelman mukaista lääkehoidon osaamista tai sen suorittamista työsuhteen alussa. Edellytämme tehtävässä tartuntatautilain 48 §:n mukaista soveltuvuutta (vesirokko ja tuhkarokko). Influenssa- ja hinkuyskärokotuksen osalta työnantaja määrittää tarpeen. Tehtävään valitun on esitettävä rikosrekisterilain 6 §:n mukainen rikosrekisteriote (ikääntyneiden tai vammaisten kanssa työskentely). Palvelussuhteen ehdot määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen mukaisesti (SOTE-sopimus). Työsuhteessa noudatetaan koeaikaa. Tehtäväkohtainen palkka 3033,35 €/kk. Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi maksamme työkokemuslisää 5 vuodesta 3 % ja 10 vuodesta 8 %. Huomioithan myös julkisen sektorin hyvät työehdot esimerkiksi lomapäivien osalta. Lomapäivien kertymä määräytyy työkokemuksesi perusteella - mitä enemmän kokemusta, sitä enemmän ansaittuja lomapäiviä. Työntekijöiden valinnassa huomioidaan myös jo hyvinvointialueella työskentelevä henkilöstö, joiden nykyiset tehtävät ovat mahdollisesti päättymässä. Lämpimästi tervetuloa työkaveriksi! #hyvaks #hyvätyöarki