Healthcare assistant

Lähihoitaja, Hopeaharju, Ähtäri

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Finland
Full-time
Direct hire

Ikäihmisten palveluissa, ympärivuorokautisessa palveluasumisessa on haettavana vakinainen lähihoitajan toimi, jonka alkusijoituspaikkana on Hopeaharju Ähtärissä. Hopeaharju on 31 asukkaan koti. Ympärivuorokautisessa palveluasumisessa korostamme asukaslähtöistä toimintatapaa, arjen yksilöllisyyttä ja merkityksellisyyttä. Myös arkikuntoutus asukkaiden toimintakyvyn ja voimavarojen ylläpitäjänä sekä laadukas elämän loppuvaiheen hoito ovat toiminnassa keskeisessä roolissa. Haemme joukkoomme vanhustyöhön suuntautunutta työntekijää, joka arvostaa yhteistä arkea tuttujen asukkaiden kanssa ja haluaa tehdä työtään hyödyntäen omaa persoonaansa ja erilaisia taitojaan. Odotamme hyvän ammattitaidon lisäksi joustavuutta, kykyä itsenäiseen asiakastyöhön, hyviä yhteistyötaitoja sekä halua oppia uutta. Työ on kolmivuorotyötä. Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- ja terveydenhuollon perustutkinto, lähihoitaja (lain 559/1994 tai 817/2015 mukainen kelpoisuus). Edellytämme rekisteröitymistä Valviran sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin nimikesuojattuna ammattihenkilönä. Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito. Lääkeluvat tulee olla suoritettuna. Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät SOTE-sopimuksen mukaisesti. Palvelussuhteen täytössä noudatetaan koeaikaa. Hyväksyttävä todistus terveydentilasta ja lain (741/2023) § 28 mukainen rikosrekisteriote on esitettävä ennen toimen vastaanottamista. Tehtävään valitulta saatetaan edellyttää huumausainetestin tulosta. HYVAEP on savuton työpaikka. Tehtävässä edellytetään Tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset tarkistetaan haastattelun yhteydessä. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue

Translated