Meillä Pohjois-Savon hyvinvointialueella on juuri sinulle sopiva mahdollisuus! Haemme 15-18-vuotiaita nuoria Tutustu ja tienaa -kesätyöjaksolle, joka kestää kaksi viikkoa. Työpaikat sijaitsevat pääasiassa Ikääntyneiden palveluissa eri paikkakunnilla (Iisalmi, Juankoski, Kiuruvesi, Kuopio, Lapinlahti, Nilsiä, Pielavesi, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Suonenjoki, Tuusniemi, Varkaus, Varpaisjärvi). Jokaisella paikkakunnalla on tarjolla muutamia kesätyöpaikkoja innokkaille hakijoille. Kuka voi hakea nuorten kesätyötä? Hakukriteerit: Voit hakea nuorten kesätyöjoukkueeseen, jos opiskelet peruskoulussa, lukiossa tai valmentavassa koulutuksessa, mutta et vielä opiskele ammattiin etkä ole suorittanut ammatillista tutkintoa. Kesätyö on suunnattu 15-18-vuotiaille nuorille. Sinun tulee olla täyttänyt 15 vuotta ennen kesää, eli toukokuun loppuun mennessä eikä kesän aikana saa täyttyä 19 vuotta. Mitä työ sisältää? Kesätyötehtävät voivat sisältää esimerkiksi yksikköön ja sen arkeen tutustumista, viriketoiminnan järjestämistä ikäihmisille (kuten askartelua, musiikkihetkiä ja pelejä), ulkoiluseuraa sekä muita avustavia tehtäviä, joihin ei tarvita aiempaa koulutusta. Näissä tehtävissä tärkeintä on myönteinen asenne, halu auttaa ja kyky hoitaa sovitut tehtävät vastuullisesti. Voit hyödyntää työssä myös omia vahvuuksiasi ja kiinnostuksen kohteitasi. Mitä tarjoamme sinulle? Tämä kesätyö tarjoaa sinulle mahdollisuuden tehdä kiinnostavia tehtäviä ja merkityksellistä työtä, oppia uusia taitoja ja kartuttaa arvokasta työkokemusta mukavassa työporukassa. Pääset tekemään työtä, jolla on oikeasti vaikutusta - ja samalla kehität itseäsi. Palkka kahden viikon jaksolta on 450 euroa. Työaika on mukavat 30 tuntia viikossa arkipäivisin, joten sinulle jää myös runsaasti aikaa nauttia kesästä. Miten hakea? Kirjoita meille oheisen linkin kautta lyhyt ja ytimekäs työhakemus, jossa kerrot kuka olet ja miksi juuri sinä olisit loistava kesätyöntekijä meille. Muuta huomioitavaa: - Käytä hakemuksessa omaa sähköpostiosoitettasi (ei vanhemman) - Kerro hakemuksessa, milloin olet käytettävissä. Työ kestää yhtäjaksoisesti kaksi viikkoa. - Merkitse hakemukseesi, minkä paikkakunnan alueella haluat työskennellä. Jos voit työskennellä myös muualla kuin kotipaikkakunnallasi, merkitse useampi vaihtoehto (huomioi kulkuyhteydet). Hakulomakkeella on valittavana vain ne paikkakunnat, joilla on kesätyöpaikkoja nuorille. - Jos sinulla on kesätyöseteli käytettävissä, mainitse siitä hakemuksessa. - Huolehdi, että sinulla on pankkitili ja verkkopankkitunnukset valmiina ennen kesää, jotta työsopimuksen allekirjoitus ja palkanmaksu hoituvat sujuvasti. - Valinnat tehdään hakemusten ja mahdollisten haastattelujen perusteella. - Informoimme kaikkia hakijoita rekrytoinnin etenemisestä kevään aikana. Hae nyt! Älä missaa tätä upeaa mahdollisuutta! Jäämme innolla odottamaan hakemustasi. - Nyt on täydellinen hetki napata itsellesi kesätyö, josta voit olla ylpeä vielä pitkään! Yhtä joukkuetta -Pohjois-Savon hyvinvointialue.