E-learning architect

Oppilaanohjaaja, Ritaharjun koulu

Oulun kaupunki
Finland, Oulun kaupunki
Full-time
Temporary

Haettavana on PERUSOPETUKSEN OPPILAANOHJAAJAN määräaikainen virka Ritaharjun koulussa lukuvuonna 2026-2027. Ritaharjun koulussa opiskelee noin 900 oppilasta luokilla 1-9. Koulumme toimintakulttuuria kuvaa vahva yhdessä tekeminen, yhteisöohjautuvuus ja osallisuus. Toiminta-ajatuksenamme on; Uteliaana tutkien, yhdessä keinot löytäen, maailmaan avautuen. Työntekijä on osa oman kompetenssiin kuuluvaa tiimiä, missä työn suunnittelu, toteuttaminen ja arviointi tapahtuvat yhdessä tehden. Työn suunnittelulle ja tiimien kokoontumiselle varataan viikoittain kiinteä aika. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Työntekijältä odotetaan vahvaa yhdessä tekemisen halua ja kyvykkyyttä. Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikostaustaote. Tehtävässä käytetään koeaikaa. Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55 A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/3424/2026 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus. Hakemus on toimitettava 25.3.2026 klo 15.00 mennessä.

Translated