Healthcare assistant

Ohjaajaksi mielenterveyspalveluihin Ramppiin

Treili Oy
Finland, 33200 TAMPERE
Full-time
Direct hire

Sopimusvuorisäätiön omistama Treili Oy on suomalainen, yhteiskunnallinen yritys, joka toimii Pirkanmaalla ja Meri-Lapin alueella. Tarjoamme tukea ja neuvontaa esimerkiksi asumiseen, elämänhallintaan, sosiaaliseen ympäristöön kiinnittymiseen ja riippuvuuksien hallintaan. Juuremme juontavat jo vuoteen 1970 josta lähtien meidät on tunnettu kantaaottavana muutoksen mahdollistajana ja totuttujen tapojen tuulettajana. Liikevoittomme käytetään asiakkaidemme ja henkilöstömme hyvinvointiin sekä palveluidemme kehittämiseen. Ennen vuotta 2018 meidät tunnettiin nimellä Sopimusvuori Oy. HAEMME OHJAAJAA MIELENTERVEYSPALVELUIHIN VAKITUISEEN TYÖSUHTEESEEN KOULUKADUN RAMPPIIN TAMPEREELLE Ramppi on ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö nuorille (n. 18–35-vuotiaille) mielenterveys- ja päihdeasiakkaille. Se sijaitsee Tampereen Kaakinmaalla, lähellä keskustaa sekä Pyynikin upeita ulkoilu- ja harrastusmahdollisuuksia. Asiakkaiden säännöllinen päivärytmi vahvistuu, kun ohjelma rakennetaan omien toiveiden mukaan menojen ja harrastusten ympärille. Jokaista asiakasta tuetaan mahdollisimman mielekkään arjen rakentamisessa, elämän haasteista huolimatta. Toimimiseen kannustetaan yksilöllisesti esimerkiksi asiointiin, päivittäisten askareiden hoitamiseen, ravitsemukseen ja lääkehoitoon liittyvissä asioissa. Henkilökunta on koulutukseltaan lähihoitajia, sairaanhoitaja sekä sosionomi. Kiinteänä osana työtäsi toimii omaohjaajuus osana laajempaa tiimiä. Ohjaaja on paikalla myös yöaikaan. Mitä saat meiltä: -Laajan ja kattavan työterveyshuollon palvelut. -Koska elämää on muuallakin kuin töissä, olemme vakuuttaneet sinut myös vapaa-ajalla vapaa-ajan tapaturmavakuutuksella. -Työsuhdepyöräedun. -VARPU-työryhmän – työryhmä merkitsee varhaisen puuttumisen toimintaa työolojen kehittämiseksi yhteistyössä työntekijöiden kanssa. Yhteistoimintaa toteutetaan aktiivisesti säännöllisellä, avoimella vuoropuhelulla. Varpu-työryhmä koostuu viidestä työnantajan ja viidestä työntekijän edustajasta. -EA-koulutus- ja päivitys vakituisluontoiselle henkilöstölle. -Henkilöstökyselyt- mittaamme henkilöstötyytyväisyyttä kerran kuussa. QWL-kyselyssä (Quality of Working Life) huomioidaan työhyvinvointia tukevat ja motivoivat tekijät sekä kuormitustekijät. -Osaavan työyhteisön ja esihenkilön tuen. -Koulutusta ja osaamisen vahvistamista psykiatrisen kuntoutustyön eri osa-alueilla. -Rennon ja osaavan työporukan, jonka yhteisestä virkistys- ja vapaa-ajan toiminnasta vastaa Treilin HupiAgentit. -Palkitsemme sitoutumisesta Treiliin sitoutumispalkkiolla, esimerkiksi viiden vuoden työsuhteesta Treilillä palkitsemme sinut 400e ylimääräisellä kiitoksella. -Juo niin paljon kahvia tai teetä kuin haluat – me tarjoamme sen työvuorojesi virkistykseksi. Mitä odotamme sinulta? -Sote-alan koulutusta – lähihoitaja, suuntautuminen mielenterveys- ja päihdetyöhön. -Asiakaslähtöisyyttä ja kykyä kohdata jokainen asiakas arvostaen ja yksilöllisesti. -Joustavuutta sekä rentoa otetta työhön. -Erinomaisia tiimityöskentelytaitoja ja kykyä toimia aktiivisesti osana tiimiä, kantaen vastuun omista työtehtävistä itseohjautuvasti. -Lääkehoidon koulutusta, EA-koulutusta sekä hygieniapassia. -Edellytämme tartuntatautilain 48§ mukaista rokotesuojaa ja 55 §:n mukaista selvitystä hengityselinten tuberkuloosista työtehtävää varten. -Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain mukainen rikosrekisteriote. -Turvallisen hoidon takaamiseksi edellytämme hakijoilta sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. -Arvostamme työotteessasi asiakkaan toivon ylläpitämistä, osallisuuden ja itsemääräämisoikeuden arvostamista sekä omannäköisen elämän kunnioittamista. Palkkaus: Yksityinen sosiaalipalvelualan TES G20, kuukausipalkka ilman vuorokohtaisia lisiä riippuen kokemusvuosista on 2 415,76 – 2 612,33e /kk. Työvuorot suunnitellaan kuudeksi viikoksi kerrallaan ja työ on kolmivuorotyötä. Työ alkaa heti tai sopimuksen mukaan. Lisätietoja tehtävästä saat esihenkilö Johanna Grönlundilta meilitse tai puhelimitse puh. 044 780 9896 arkisin klo 12-13 välillä. tai rekrytointi-ja viestintäasiantuntija Juha Laaksolta, puh. 050 476 3762 arkisin klo 13-14 välillä. Laitathan hakemuksesi pikaisesti, viimeistään 25.3.2026. Kutsumme hakijoita yhteistyökeskusteluihin jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Yhteistyökeskustelut pidetään Koulukadulla tai Teams- yhteyden välityksellä. Hakeminen tapahtuu Treilin nettisivuilla olevan lomakkeen kautta. Valitsethan lomakkeen alusta oikean toimialan Haen Mielenterveyspalveluihin

Translated
Job offer details
Work schedule: Full-time
Number of posts: 1
Job offer language: Finnish (fi)
Workplace
Location city: 33200 TAMPERE
Location region: Pirkanmaa
Country: Finland
Company
Employer name: Treili Oy
Company address: Koulukatu 13 E
City: 33200 TAMPERE
Country: Finland